I'm married to the music for better or for worse.

Oon viettänyt about koko päiväni kuunnellen musiikkia taas vaihteeksi ja oon ihan superkoukuttunut You Me At Sixin Bite My Tongueen, osittain ehkä vierailevan tähden, Oliver Sykesin johdosta. Aloin miettiä, että selitän kohtuu paljon musiikista (täällä oikeasti yritän rajoittaa sitä aina välillä), mutta siis miksipä mä en puhuisi siitä. Tietenkin, tämähän on mun blogini ja mulla on vapaus kirjoittaa mitä huvittaa, mutta kun ihan puhdas faktahan on, että musiikki on aina merkinnyt mulle ihan mielettömän paljon. Tiedostan varsin hyvin, että ilman musiikkia, ja etenkin ilman MCR'ää, oisin varmasti luovuttanut jossain vaiheessa. Nykyäänkin, jos iskee joku masennuskausi (harvemmin mitenkään pahemmin, onneksi), musiikki on ehdottomasti mun pääasiallinen suosta nostajani. Veljeni on ihan tosissaan sitä mieltä, että mun tulisi kuunnella kaikkia tän hetken kuumimpia hittibiisejä, koska ilmeisesti musiikkimakuni on ihan uskomattoman paska, mutta tässä suhteessa me on aina oltu mun veljeni kanssa tosi erilaisia. Miikalla ei oo koskaan oikeasti ollut mitään lempibändiä, ja useamman vuoden ajan hänpä on lähinnä popittanut amispopituksia ja vastaavia. Sellaisen ihmisen on varmasti aika vaikea ymmärtää mua.

Kaiken lisäksi mun kohdallani kyse ei ole aina välttämättä vain musiikista, vaan oikeasti jossain vaiheessa tulee otettua ehkä selvää bändin jäsenistä ja tietenkin katsottua haastatteluja ja kaikkea. Sitä alkaa oikeasti arvostamaan näitä muusikoitakin sen musiikin lisäksi. Vaikka mullakin on ehkä joskus joitain hölmöjä fangirl -momenteja, ei mun elämäni kohokohta olisi päästä koskettamaan jotain mun suosikkimuusikkoani enkä todellakaan haaveile, että mä menisin naimisiin heidän kanssaan tai mitään. En vain ymmärrä sellaista ihan mieletöntä henkilöpalvontaa (tätä on vähän vaikea ilmaista näin kirjoittamalla, mutta siis on tosi hienoa, jos joku arvostaa esimerkiksi muusikkoa, näyttelijää tai vaikka jotain taiteilijaa, kunhan kuitenkin tosissaan ymmärtää, että siis kyseessä on kuitenkin normaali ihminen, ei mikään ylijumala). Bandomit ja fandomit on oikeasti tosi kivoja tiettyyn pisteeseen asti, ja yks loistava asia on muut fanit. Heidän joukosta löytyy tosi paljon samanhenkisiä ihmisiä ja yleensä fandomeissa on kaikkia loistavia "inside -juttuja" plus ihan tosissaan yksi parhaita fanien keksintöjä ikinä on fanfiction. En oo itse koskaan mieltänyt sitä oudoksi tai sairaaksi, lähinnä vain kirjallisuudeksi internetissä ja ficcejäkin löytyy tosi monenlaisia, kaikki ei oo onneksi sitä yhtä ja samaa pornoa (koska tykkään oikeasti lukea hirveetä draamaa ja tällaista). 

Aloin miettiä vähän liikaa, että mitä oon jo kirjoittanut ja hukkasin täysin mun ajatuksista kaiken, mitä mun vielä piti sanoa, jes.
Mutta siis tosiaan, mulle musiikki on vähän kuin paras ystävä, se merkitsee mulle melkein enemmän kuin mikään muu. Mun tilanteessani sen suunnilleen vastaa mulle uskontoa, ja tiedän, että jos sattuisin jossain elämänvaiheessa jostain syystä kuuroutumaan, ei mistään tulis enää hitto vie mitään.

Istuskelen edelleen koneella, vaikka pitäisi aamulla herätä serkun rippijuhliin. Ahdistaa ihan mielettömästi ihan pelkästään mun asuni vuoksi, en oo pukenut mekkoa minnekkään sitte mun omien rippijuhlieni eikä sekään ollut silloin mitenkään juhlallinen. Nyt ei sitten ollut muuta vaihtoehtoa kuin valita mekko ja juhlakengät. Tuntuu, niinku yrittäisin olla jotain ihan muuta, kuin oikeasti olen, vihaan käyttää mekkoja ja hameita. Vaateahdistukset. <3

Tell me how to get back to summer paradise with you.

Jee, menin tosi onnellisena nukkumaan joskus yhdeltä yöllä ihan varmana siitä, että herään aamulla virkeänä nukuttuani monta tuntia. Hahhaa kävi hassusti ja olen edelleen hereillä, luovutin muutaman tunnin jälkeen ja päätin vain valvoa. Pitäis kyllä hankkia jonkulaiset unilääkkeet, koska etenkin kun arki alkaa, on taas ihana kulkea vuosi aina korkeintaan kuuden tunnin yöunilla ja koittaa sitten selvitä koulussa.

Anyways, tylsistyin tässä odotellessani äitiä, koska ilmeisesti me käydään tänään Haapajärvellä. Päätin sitten, että vois olla aika päivittää Facebookin profiilikuva, edellisestä kerrasta kun on yli puoli vuotta. :')

Eilen poikkesin Anun kanssa Maliskylän Ylanyassa (ilmeisesti se paikka on nimeltään Turkinmaa ja sinne on tehty sellainen ihan tyylikäs uimalammikko ja kaikkea, joten tästä viittaus Turkin Alanyaan) ja oh my, en ois ikinä uskonut mitään sellaista löytyvän täältä näin! Superupeilla kännykkäkuvilla ja tuolla kelillä toi paikka ei kyllä pääse yhtään oikeuksiinsa noissa kuvissa, mutta I swear to God, joskus otan oikeesti kunnon kameran ja suuntaan tuonne!

Joku päivä tuossa halusin Ressusta uusia kuvia, koska oon kuvannut koko otusta kunnolla viimeksi silloin, kun se oli vielä pentu (eli about vuosi sitten). Eihän tietenkään tommosen rämäpään kans voi mitään tyylikkäitä photoshootteja pitää, eikä kovin moni kuva sitten oo mitenkään julkaisukelpoinen. Näissä parissa mun mielestä ihan kohtuullisen kivoissa kuvissa sattuu sitten olemaan mun veljenikin. Tän lisäksi kuvasin jotain rehuja ympäri meidän pihaa, koska se on kesällä ihan välttämätöntä. :D

Olen melkein pahoillani kuvaspämmäyksestäni. :'D Nyt suuntaan juomaan kahvia, jos vaikka pysyisin koko päivän hereillä säännöllisillä kofeiiniannoksilla! ♥

I've got one good reason to keep you on your feet.

Unohdan joka kouluvuosi, kuinka TYLSIÄ kesälomat oikeasti on. Sitä istuskelee kotona tekemättä mitään fiksua. Nykyään, kun en edes kirjoita tai lue kirjoja, tunnen itseni vielä laiskemmaksi. Todellisuudessa olen lukenut tänä vuonna ficcejä ainakin kymmenen kirjan edestä, mutta kun lukeminen tapahtuu netissä, ei se tunnu samalta. Kirja kun on käsin kosketeltava, se tuntuu jotenkin paljon "todellisemmalta". Tiedän, että kuulostan hölmöltä ja ajatustani on ehkä vähän vaikea käsittää, mutten voi sille mitään.

Halusin mainostaa upeaa "löydöstäni" teillekkin, koska mä olen innoissani aina löytäessäni uuden bändin. Pari yötä takaperin täällä oli ihan järkyttävän hiostava ilma, ei voinut nukkua. Päädyin sitten käymään läpi ikuisuusprojektiani kuunnella monien bändien tuotantoa, joihin mulla on ollut tarkoitus tutustua. Kerkesin jopa ensimmäiseen artistiin asti, ja rakastuin ihan täysin You Me At Sixiin, etenkin näiden ekaan levyyn (Take Off You Colours) tällä hetkellä. Muuta en ookkaan voinut juuri kuunnella sen jälkeen, tästä tulee ihan toisaalta ihan hirmuisen hyvä mieli, mutta saatan aina välillä vuodattaa kyyneliä Always Attractille. :') Iski vain se tunne, että voisin istua kuuntelemassa näiden musiikkia jossain nurkassa yksikseni 24/7 ja olla silti ihan mielettömän onnellinen, tahtoo vain uppoutua ajatuksiinsa ja tähän musiikkiin. En edes tiedä, miksi en oo aiemmin alkanut kuunnella tätä bändiä, sillä oon periaatteessa tiennyt YMAS'n olemassaolossa jo useamman vuoden.
Kannattaa kuunnella tätä bändiä, jos on yhtään viehättynyt vaikka All Time Lowsta (ei mitään hajua, onko tää hyvä vertauskuva vai ei :D).

Otsikko on suora lainaus biisistä If You Run, mutta just toi lause tuntui jotenkin hirmu osuvalta. Tuntuu, että kun jonkun ihmisen kanssa käy läpi kaikkea vaikeaa ja kun on päässyt itse lähes jaloilleen, yrittää välttää, sitä, että sut vedetään takaisin kaikkien ongelmien sekaan. Siksi tunnenkin itseni nykyään tunteettomaksi paskiaiseksi, kun omatunto käskee pitää toisen hengissä ja suunnilleen kunnossa, mutta muuten et enää hirveästi välitä mitä toinen elämällään tekee. Voihan vuodatus. <3 Tällaisia pohdin yksin yöllä.
Kukaan mun kavereistani ei sitten saa ottaa tätä henkilökohtaisesti, sillä tämä ei mitä luultavammin koske teitä.