torstai 29. elokuuta 2013

From the earth to the morgue.

Tää on yksi niistä päivistä, jolloin oikein mikään ei mee putkeen ja väsyttää ja ärsyttää erittäin paljon.

Paljon kaikkea mukavaa tapahtui. Lyhyt koulupäivä, visiittejä kavereiden luo, autolla ajon opettelua, hyviä keskusteluja ja kaikkea pientä piristävää. Mutta tähän sitten aamuiset verikokeet, päivän pitkäksi venähtäminen ennen kotiin pääsyä, päänsärky ja kuume, jokaisen simppelinkin asian epäonnistuminen ja murrosikäisen veljen ärsyttävä käyttäytyminen. Harmittaa, että meidän hyvät välit on historiaa, Miikan kanssa oli mukava viettää aikaa silloin kun se ei ollut tollainen känkkäränkkä. Olisi vaan jäänyt ala-asteikäiseksi.

Opotunti pisti ensimmäistä kertaa oikein kunnolla kauhistumaan kirjoituksista. Melkein tärisin mun pulpetissani ahdistuksesta. Entä jos unohdan merkitä papereihin jotain tärkeää? Entä jos vahingossa töskinkin jotain tehtävänumeroiden tai oikeiden papereiden kanssa? Entä jos sairastun? Entä jos en osaakaan mitään? Mitä jos unohdan ottaa mukaan jotain tärkeetä?

Meillä oli prelit terveystiedosta keskiviikkona. Kauheat ahdistukset senkin perusteella, koska jälkikäteen tajuaa aina, mitä vielä olisi voinut kirjoittaa. Meillä tosin oli vain 45 minuuttia aikaa, ja rustasin onneksi kolme sivua. Saa nähdä kuinka paljon siinä oli järkeä, sillä en edes lukenut paperia läpi. .__. Hyi että, en tahdo olla abiturientti, ei musta ole tähän.

Nyt jos joku on jaksanut tänne asti lukea valituksiani, olen pahoillani, mutta avaudun vielä upeasta nettiyhteydestäni. Jostain syystä WiFi näyttää yhtä pykälää jatkuvasti yläkerrassa, vaikka sen pitäisi toimia koko talossa. Mokkulakaan ei suostu toimimaan, eikä oikeen mun kännykkänikään netti. Viikkokausia ilman kunnon nettiyhteyksiä tällaiselle addiktille alkaa olla jo tosi turhauttavaa, ja tiedän toki, että sen ajan voisi käyttää terveystietoon ja enkkuun, mutta ei sitäkään aina jaksa, tarvii hieman ihan vain rentoutumista. Koneella. Hyvin epämukavassa asennossa röhnöttäen. Pliis. D;

Nyt tämä poika hiljenee ja menee nukkumaan, peläten sairastuneensa ja toivoen heräävänsä kuumeettomana kasiaamuun. </3

perjantai 16. elokuuta 2013

Tänään galaksit on palasina.

Maanantaina palattiin arkeen. Lähes viikko koulua siis takana. Jos et tiennyt, että lukiot, amikset sekä peruskoulut ovat alkaneet jälleen ja satut sellaisen opiskelijalistoille kuulumaan, suosittelen sinua nousemaan huomenna aikaisin ja ilmestymään oppilaitokseesi. 

Kesälomalla tuntui kyllä kovasti siltä, että voisin jatkaa sitä vielä muutaman viikon ajan. Etenkin kun viimeisten viikkojen aikana aloin hypätä koko ajan jossain kuten ihka oikeat teinit, ja se oli yllättävän mukavaa. Kuitenkin loppujen lopuksi on ihan mukava nähdä kavereita joka päivä, ja mun lukujärjestyskin on valtavan rento, koska kursseja on kolme (toisaalta ajattelin ottaa saksan itsenäisenä tähän lisäksi) + yksi opotunti viikossa. Toki tässä nyt pitäisi ahkerasti lukea terveystietoa ja englantia, mutta onneksi molemmista on abikurssikin tässä jaksossa. 




Mulla on ollut aikamoisella luupilla muutamat hittibiisit nyt muutaman viikon ajan, johtunee kesäfiiliksestä tai jostain vastaavasta, joka pistää pään sekaisin ja saa mut kuuntelemaan jotain, jonka tyyliseen musiikkiin en välttämättä koske normaalisti pitkällä tikullakaan. Eniten, kuten ehkä otsikosta voi päätellä, on soittoon päässyt Asteen Spaceman, joka yllätti mut superpositiivisesti, etenkin musiikkivideollaan. Tämän lisäksi kuulokkeista on pauhannut hyvin paljon, surprisesurprise, Studio Killersin Jenny.

Tumblr sanoi väliaikaisesti sopimuksen irti mun kännykässäni, eikä suostunut lataamaan postauksia päiväkausiin (näin vain tagit ja tekstipostaukset), joten siirryin Youtuben puolelle, josta löysin liudan suomalaisia vlogaajia. Olin täysin tietämätön, että sellainen on Suomessakin niin yleistä, lähinnä brittejä kun olen vuodenpäivät seurannut. Jos ketään kiinnostaa, suosittelisin ainakin Harmaakorvaa, pahalasta (hienosti taipuu tämä), Soikkuua sekä mariieveronicaa. Briteistä oon käynyt jälleen kerran läpi danisnotonfirea ja crabstickzia. Yritän huijata itseäni katsomaan näitä aina sillä varjolla, että englannista on tietenkin hyötyä kirjoituksissa, mutta kun jos katson yhdenkään videon, istun Youtuben syövereitä tutkien siellä koko yön. Toimii arkena siis. :)


Jotenkin koin häiritsevän "valaistumisen" kesäloman loppupuolella, ja tajusin oikeasti haluavani pukeutua enemmän kuin tytöt. Eihän nyt toki ole jotain tiettyä tapaa, jolla kaikkien tyttöjen tulee pukeutua, mutta mun tapani vain on normaalia poikamaisempi, ja oon jo pidemmän aikaa ajatellut, ettei se tunnu enää täysin omalta jutulta. Aika hauskaahan tässä on se, että tilasin about kuukausi sitten Saksasta veljeni kanssa vaatepaketin. Alunperin ostoskorissani oli naistenkin paitoja, mutta pudotin joka ikisen pois, ja sieltä tulee lisää miesten t-paitoja, just nyt kun en niitä kauheasti kaipaa. Onneksi oon tehnyt muutaman hankinnan lähiaikoina, jotka sopii vähän "naisellisempaan" fiilikseen. Jostain syystä silti sana "naisellinen" oikein inhotti mua juuri. :'D
Oon myös ikuisuuksia miettiny, miten hauska ois nähdä, millaisilta mulla näyttäs pitkät hiukset. Mutta vain nähdä. Ongelmahan on se, ettei kampaamoon viitsi mennä "Hei, voitko laittaa mulle pidennykset?  En tosin kävele ne päässä täältä sitten ulos". Kyllä mä luulen, että lyhyet hiukset on se mun juttuni, mutta silti, ya know.


Mulla on hieman jotenkin ahdistunut fiilis tässä ollut muutamana iltana nukkumaan mennessä, koska parina yönä Ressu on haukkunut pihalla jotain elävää (sillä on siis tietty tapa haukkua jotain tuntematonta ihmistä tai eläintä), ja eräänä yönä, kun koira ei lopettanut räkyttämistään, menin ikkunaan katsomaan, onko siellä mitään. Eihän siitä haukunnan kohdetta näkynyt, mutta Ressu selkeästi haukkui kuitenkin marjapensaille päin. Sinne suuntaan ei ole alakerrassa ikkunoita, mutta ne on kuitenkin mun ja Miikan huoneiden seinän lähellä. Ajattelin, että mulla on joku vainoharha, kun tuntui, että siellä oikeasti ehkä kuuluikin jotain ääntä koiran lisäksi, mutta tänään vasta alkoihin ahdistamaan isän tultua sanomaan, että joku on käynyt viemässä meiltä marjat. Viidestä vierekkäisestä mustaviinimarjapensaasta neljästä oli kadonnut marjat, ja näytti, että joku olisi siellä käpöstellytkin. 
Arvatkaa vain, kenellä on ollut verhot auki, usein valotkin päällä ja ikkuna aaaivan siinä lähellä. Ihmettelen äärimmäisen paljon, jos kyseessä ois ollut linnut, koska se ei selitä sitä, että yhdessä pensaassa on vielä marjat, eikä niitä jalanjälkiä, jotka ei isän mielestä olleet sen omia. 
Pistää vain miettimään, kuinka sekaisin on, että tulisi keskellä viikkoa, keskellä yötä poimimaan tuntemattomien, kotona olevien ihmisten marjoja koiran haukkuessa ihan vieressä. Maailma on hassu.


Innostuin eräs päivä viime viikolla kuvaamaan kaikkea jälleen, ja sain muokattuakin kuvat samana päivänä. Mun netti on kuitenkin lagittanut ahkerasti koneellakin, joten en ole tätä sen koommin käyttänyt, ja lisäänkin nuo kuvat sitten tähän postaukseen. Koitin vähän erilaisia "tyylejä", tumblr on saanut mut mieltymään etenkin pystysuuntaisiin valokuviin, joita tässäkin valtaosa kuvista on. Joku into mulla iski hipstervivahteisiin muokkauksiinkin, minkäs teet. 



Pikkuhiljaa alkaa palautua muistiin yksi hyvä syy olla avaamatta konetta arkena. Kello on kymmentä vaille kaksi yöllä ja mulla on kahdeksan aamu. Istun Bloggerissa kuunnellen The Lonely Islandia ja David Guettaa sen sijaan, että nukkuisin yöunia, joita on piakoin vain neljä tuntia jäljellä. Tähän tietenkin lasketaan mun järjetön ongelmani nukahtaa, joten olen unessa aikaisintaan kolmelta. I do know how to fail at life.
// muoks; minähän sekoilin jotain omiani, ja kello oli varttia vaille yksi.


Unskin kuvan saattelemana toivottelen teille hyvää yötä ja onnea kouluvuoteen!