perjantai 16. lokakuuta 2015
My name is Blurryface and I care what you think
Kuuntelin yksi ilta töissä Kolmas Nainen -yhtyeen biisiä Elämän Tarkoitus, ja samaistuin liikaa. Tämän jälkeen tajusin olevan pirusti liian nuori samaistumaan. Välillä tuntuu, että osittain olen henkisesti nelikymppinen, sillä muun muassa musiikkimakuni, huumorintajuni ja ajatusmaailmani osittain kohtaavat useampien vanhempieni ikäisten ihmisten kanssa. Tätä asiaa on vaikea selittää, mutta oon miettinyt tätä paljon pääni sisällä - huvittuneesti tosin. Piipun kanssa eräs ilta puhuttiin, kuinka hämmentävää on, ettei muista esimerkiksi ala- tai yläasteesta paskaakaan, ja kuinka tuntuu, ettei ymmärrä enää elämää, siis siinä mielessä että on aivan enemmän hukassa asioiden kanssa kuin aiemmin. Tämän takia "osoita taas elämän tarkoitus, oon ehtinyt jo unohtaa sen" lienee iskikin niin vahvasti. Syvällä sisimmässäni toki muistan elämäntarkoituksen olevan 42, mutten muista mistä tämä johtui (tämä lause oli Linnunradan käsikirja liftareille -teokseen viittaava huono vitsi).
"Ei oo ihme etten jaksa ajatella
asioita
Pääni täynnä kaikenlaista joutavaa joka ei kuuluis sinne ollenkaan"
Tämä on myös jotain, johon voin samaistua erittäin syvästi. Pitkään on tuntunut, että turhat elämän ongelmat tukahduttavat järkevän ajattelun. Kun pitäisi oikeasti tehdä päätöksiä, muistaa asioita tai saada asioita aikaiseksi, ei siitä tule mitään. Näin ollen olen huomannut viettäväni erittäin paljon vapaa-aikaani tekemättä mitään. Pelaaminen, elokuvat, tv-sarjat ja puhelin ovat vieneet aikaa enemmän kuin tarpeeksi, jolloin tärkeämmät asiat ovat jääneet taka-alalle. Tänäänkin odotti tiskivuori tiskaajaa, mutta pitkän koulupäivän jälkeen en voinut edes miettiä tiskejä. Tämä nyt ei kuitenkaan ole mikään katastrofaalisen suuri ja maailmaa mullistava asia, mutta tahtoisin miettiä esimerkiksi mitä sitä omalla elämällään tekisi, enkä vain kykene. Ihan kuin aivot olisivat jotenkin ylikuormittuneet, mikä lienee mahdollistakin.
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Every scar will build my throne
Tästä päästäänkin pieneen tympääntymisen aiheeseeni: miksi minulla ei ole kovin hyviä kokemuksia kouluterveydenhoitajista? En oikein koskaan ole saanut heiltä kunnon apua, ja muutama vuosi sitten eräs rikkoi jopa turhaan vaitiolovelvollisuuttaan, ja ilmoitti masennuksestani (joka siis ei ollut edes tasoltaan vaikea ja johon olin jo saamassa apua) vanhemmilleni. Nyt menin pyytämään jotain etenemistä asiaan, joka on vaivannut mua vuosia: kysyin voitaisiinko selvittää, onko mulla ADD. Olen itse asiasta lähes varma, mutta tahtoisin ihan oikean diagnoosin, etten olisi vain "laiska", "kuuro", "huonomuistinen" ja kaikkea muuta mukavaa. Pitää kuulemma varata itse aika lääkärille, vaikka se olisi kyllä todellisuudessa mahdollista myös terkan kautta. Oikeastaan terapiakeskus oli mulla se suurin haave, mutta ei sitten. En nyt oleta, että kouluterkka olisi kaikkeen kykenevä ja kaikkitietävä, mutta kyllä nyt pitäisi oikeasti auttaa apua tarvitsevaa. Hän epäili kaiken johtuvan huonosta nukkumisesta. Itse taas epäilen huonon nukkumisen johtuvan ADD'stä. On tää terveydenhuoltosysteemi tosissaan välillä hermostuttava. Ja kenties moni ei näe tätä isona asiana, mutta itsellä oli laiminlyöty olo, kun tosissani oon halunnut selvittää asian jo vuosia, ja sanoinkin tästä hänelle.
Asiasta toiseen, hain työharjoitteluun Englantiin. Vaikka lentopelkoni (joka on siis pääosin korkeiden paikkojen pelkäämistä) onkin aivan järkyttävä, toivon todella että pääsen sinne. Neljä viikkoa muualla olisi todellista terapiaa, ja pääsisin näkemään sekä Piipun elämää toisessa maassa, kuten myös paikkoja joissa olen halunnut aina käydä: etenkin British Museum on listan kärkipäässä. Jos en pääse sinne nyt, haen toisen kerran keväällä.
Valokuvausinto on palaillut pikkuhiljaa takaisin koulun myötä. Harkitsen kovasti myös Creative Cloudin hankkimista itselleni, mutta kaksikymmentä euroa kuussa on opiskelijabudjetissa paljon. Hyötyisin siitä toisaalta aivan mielettömästi. Olen oppinut niin paljon uutta, ja keksinyt uusia ideoita, että tahtoisin vain kehittää itseäni paljon pidemmälle. Enkä näe siihen varsinaisesti muuta keinoa koulun ulkopuolella. Photoshop, Illustrator ja Lightroom olisivat unelma, eikä Adoben halvemmasta valokuvauspaketista löydy Illustratoria.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2015
Turtana sisällä kivisen talon
Loppuilta/-yö meni siinä, että meille saapui vieraita istumaan iltaa joksikin aikaa. Vaikka oli yllättävän mukavaa olla yksinkin, oli piristys saada myös seuraa.
Oon viimeiset päivät lähinnä siivonnut. Töiden lisäksi myös kämpillä, ja täällä näyttää kerrankin mukavalta ja puhtaalta. Makkari me ollaan tyhjennetty täysin ja asustelemme pääosin olkkarissa tällä hetkellä. Remonttimme on siis edelleen kovastikin kesken, sillä siitä on pidetty taukoa jo pidemmän aikaa. Nyt mulla olisi itselläni neljä päivää vapaata, mutta ainakaan nyt ei inspiroi repiä tapetteja. Olen vissiin jostain löytänyt flunssan, sen verran mukavasti nenä vuotaa ja on pääkoppa täynnä räkää.
Siivoukseen ja yleiseen himmailuun on mahtunut paljon musiikkia ja sen pohdiskelua. Kolmas Nainen -yhtyeen Ote Talonkirjasta (josta blogitekstin otsikkokin) tuntuu jotenkin niin hyvältä biisiltä tähän kerrostaloelämään. Hanhiniemen lauleskelun lisäksi olen kuunnellut myös muun muassa jälleen Eppu Normaalia, Nikke Ankaraa ja muutamia biisejä mm. Hollywood Undeadilta. Mulla on aina jonkin aikaa loopilla samat biisit, jonka jälkeen ne unohtuvat hetkeksi ja tilalle vaihtuvat uudet.
Mun kesäni ei ole ollut mitenkään ihmeellinen, sillä aikaa mihinkään extreme reissuille ei oikein meinaa löytyä töiden vuoksi. Pisin matkani on ollut päivän reissu PowerParkiin, jossa en tosin itse käynyt missään laitteissa. Toivottavasti nyt kuitenkin ehtisi kesän aikana jossain käydä, sillä on tuntunut jo kuukausitolkulla, että tahdon edes parin päivän reissuun pois täältä, ihan vain virkistyksen vuoksi.
Viikonloputkin on olleet sinällään aika tavanomaisia: joko kuskinhommia tai sitten oon ollut "viihteellä" itse. Toisinaan oon saattanut olla vain kämpillä. Viime viikonloppuna kävin kuitenkin serkkuni häissä, joissa oli todella mukavaa! On vain vieläkin niin erikoinen ajatus,että hänkin on nyt naimisissa. Muistan kuitenkin vielä hyvin senkin ajan, kun olin itse vielä aika pentu, ja Kaisakin vasta teini-ikäinen. Nostalgisoin tässä nyt kuin mikäkin vanhus, mutta ajankulu on vain aivan uskomatonta.
Kuvistani kommentoin sen verran, että ne ovat satunnaisia otoksia kesän ajalta. Olen kuvannut paljon enemmänkin, mutta kuten nämäkin, kaikki ovat oikeastaan tätä tylsähköä kännykkälaatua. Ja kuva ristinmallisesta arkusta on hieman hämmentävästä tilanteesta: löysimme kyseisen arkun nakattuna erään padon viereen. Se oli luultavasti tarkoitettu jollekin lemmikille tai muulle pienelle otukselle, mutta sisältä arkku oli kuitenkin onneksi tyhjä.


torstai 4. kesäkuuta 2015
Bitch better have my money
Oon yrittänyt soittaa Kelaan kolmesti ja DNA'llekin kerran. Lakatkaa ihmiset vinkumasta asioistanne, minä haluan selvittää omani. Joka kerta siis luurista kuuluu "Palvelussamme on tällä hetkellä ruuhkaa, soita myöhemmin uudelleen". En oo todellakaan valmis aikuisuuteen.
Viime päivät on jälleen menneet Simsin parissa, sillä töissä on ollut hiljaisempaa ja ei oo vaan jaksanut tehdä mitään muutakaan. Huvittaisi toisaalta vain ajella ja himmailla, mutta ei ole vara bensaan. Kyllä tulee tylsä kesä jos jatkuu sama meno vielä pari kuukautta.
Kuvasaldo tällä erää saa jäädä tekotaiteelliseen paskaan, sillä OneDrive päätti, ettei ole hyvä hetki toimia. Mitä tässä enää voi sanoa. Vetää tää päivä aika sanattomaksi.
lauantai 30. toukokuuta 2015
One more drink, then I swear that I'm going home
Opettajamme haastoi meidät kesälomalle ottamaan joka päivä suunnitellun kuvan. Päätin muokata ideaa hieman ja ottaa vain joka päivä kuvan. Voisin mahdollisesti niitä täällä julkaistakin, ja nytkin olen lataamassa Adobelta Lightroomin kokeiluversiota koneelle, jotta saisi projektin alkuun. Kamerankin sain jälleen latinkiin, hyvin siis menee.Voisin tuon Adobe-paketin jossain vaiheessa ostaakin, koska haluaisin tosissani harrastaa kaikkea tätä professionaalisesti vapaa-ajallakin - varsinkin nyt lomalla ettei kaikki unohdu. Plus me saataisiin aika kova opiskelija-alennuskin.
Oon tuntenut itseni tässä muutaman päivän ajan oikeasti aikaansaavaksi ja kunnon kotiorjaksi, ihan hyvällä tavalla. Asun siis nykyään parhaan ystäväni Jarkon kanssa keskustassa, ja oon siivoillut, käynyt kaupassa, katsastanut auton ja tehnyt kaikkea muuta perushommaa. Yrittänyt totutella tekemään asioita yksin ja pitämään huolta omasta kodista. Ylimääräistä aikaa oon sitten käyttänyt typerien komedioiden katsomiseen Netflixistä. Jos ei sitten ole ollut töitä.
keskiviikko 13. toukokuuta 2015
It's all about blue and pink.
Elämässä on tapahtunut ihan hulluja muutoksia taas. Muutin pois kotoa, mikä on ollut stressaavaa, turhauttavaa, jännittävää, mahtavaa, surullista sekä haikeaa. Ainakin. Muutto ei todellakaan ole niin hauskaa ja mahtavaa kuin aina kuvittelin, etenkin mikäli uudessa asunnossa pitää tehdä remonttia. Tällä hetkellä keittiö on valmis, olohuoneesta puuttuu yhdeltä seinältä tapetti ja eteistä tai makuuhuonetta ei ole edes aloitettu - ihan vain siitä syystä, ettei jaksa koko ajan elää siinä kaaoksessa, joka on riitaannuttanutkin minua ja kämppistäni/parasta ystävääni/Jarkkoa. Lisäilen asunnosta kuvia sen ollessa valmis, eräänlainen ennen-jälkeen kollaasi olisi kiva. Muuton yhteydessä en oo kuitenkaan kuvannut kameralla mitään, sillä siinä ei ole ollut virtaa, joten laatu on kännykkälaatua. Pitää toki myös jostain kaivaa se kameran laturi...
Jos tästä kuitenkin positiivisiakin asioita pitää löytää, ei se ole loppujen lopuksi niin vaikeaa. Huomaan jo nyt paremmat välit vanhempiini, itsenäisyys on sinällään mukavaa ja oppii elämään oikeasti elämää huolehtiessaan asioistaan. Meidän asunto on tilava, ja siitä tulee pirun hieno. Se on jo nyt kiva. Pitää tähän nyt heittää myös miinusta väliin, joka on asunnon sijainti. Ylin kerros kerrostalossa, jossa ei ole hissiä. Ainakin nousee kunto, huh. Niitä portaita onkin saanut ravata ahkerasti.
Koulu ei ole juuri valokuvailuja sisältänyt. Eräs päivä eksyimme kuitenkin pihalle kuvaamaan salaman kanssa, mutta omalta osaltani siitä ei meinannut tulla juuri mitään. Kuvasta voi lienee huomata pienen hajotuksen, jota viime koulupäivät ovatkin sisältäneet. Joka päivä koneella istumista lähes 8 tuntia tuntuu hieman puuduttavalta, ja loppupäivän ajan meinaa usein vain keskittyminen herpaantua ja kaikki typeräkin naurattaa. Kaksi jälkimmäistä kuvaa taas ovat Piipun haastattelua varten.
keskiviikko 25. maaliskuuta 2015
Going old and grey
tiistai 24. maaliskuuta 2015
Does it really matter if we go insane, my darling?
Sain viime viikolla töitä. Käsittämätön onnenpotku sinällään, sillä se helpottaa elämää huomattavasti. Rahatilannetta ainakin. On jokseenkin vaikea olla opiskelija pelkkien tukien varassa. Tänään olisi vuorossa ensimmäinen työpäivä, joka kestää huimat pari tuntia. Toivon nyt vain, että opin kaiken mahdollisimman nopeasti, sillä perjantaina pitäisi kyetä jo itsenäiseen työhön ilman opastusta. // EDIT: Ensimmäinen päivä takana. Ehkä traumatisoiduin hieman siitä muistettavien asioiden määrästä, mutta pidetään peukut pystyssä että opin olemaan nopea ja muistamaan kaiken.
Mitä nyt yleisesti elämään tulee, on se ollut entistä terveellisempää. Sunnuntain tosin makasin vain valtaosan päivästä kotona, sillä en jaksanut tehdä mitään. Huoneen siivouskin tuntui pakkopullalta, vaikka sen itse aloitin. Istuin porakone ja ruuvilaatikko sylissäni varmaan vartin ja tuijotin lattiaa, kun ei vain inspannut. Johtunee tuosta surullisen kuuluisasta takatalvesta, joka ei ole juuri piristänyt. Kyllä se tästä kuitenkin varmasti taas. Pari ankeampaa päivää kun ei loppupeleissä merkkaa mitään.
PS. Tuttuun tapaan tahdon taas suositella teille kappaletta, tällä kertaa kyseessä suomalaisyhtye 22-Pistepirkon Birdy. Olen todella innostunut tämmöisestä tunnelmallisesta, letkeämmästä musiikista taas vaihteeksi. Sillä on jokin tosi spesiaali paikka mun sydämessäni.
maanantai 16. maaliskuuta 2015
Why so serious(ly sick)?
Koulussa me ollaan väännetty ikuisuus postereita. Tai ainakin mulla niihin meni pieni ikuisuus. Piti opetella kaikkea erilaista ja uutta, ja esimerkiksi tuon Jokeri -kuvan toteutumisesta saan kiittää Googlea ja Photoshop tutoriaaleja. Hyvä kuitenkin, että aina oppii jotain uutta ja erilaista, ettei jämähdä samoihin totuttuihin tapoihin ja olla sormi suussa uuden asian äärellä.
Kevään alku on tuntunut muuten aivan mahtavalta. Auringonpaiste pelastaa mun päiväni, eikä enää tule vain nyhjättyä sisällä. Musiikkimakukin on jälleen muuttunut rennompaan päin, enkä malta odottaa kesälomaa - olin sitten töissä tai en.
Hyvää kevättä itse kullekin!
maanantai 5. tammikuuta 2015
Todellisuudenpakoa.
Jouluaatosta asti on pitänyt sairastaa. En oo malttanut viettää aikaani aivan täysin kotona, sillä jostain syystä en osaa enää olla vain yksin tai perheeni kanssa. Alkaa ahdistaa, jos en näe kavereita.
Kuitenkin muutaman päivän asuin sängynpohjalla, ja sen huomaa. En oo sen koommin siivonnut, mutta petivaatteet oli jo pakko vaihtaa, koska alkoi ällöttämään. Lääkärissä kävin viikko sitten ja sain antibiootit. Tällä hetkellä yskä on kuitenkin niin paha, että pitää yrittää päästä uudestaan visiitille - oon jopa oksentanut lukuisia kertoja ihan vain koska yskänkohtaus on ollut niin raju.
Suuren osan ajastani oon viettänyt Simsin parissa, ja oon siitä suuresti nauttinut. Odotin jo parin hahmon poismenoa kovasti, sillä tahdoin uusia asukkaita, mutta nainen nimeltään Madison (VanWatson) kituutti yli 300 päivän ikään. Tällä hetkellä taloudessa asuu kolme sukupolvea, ja innostuin vähän taiteilemaan muutamien screenshottejeni kanssa, koska simini on niin nättejä!
Hyvää uutta vuotta kaikille! Toivottavasti jokaisen joulu ja uuden vuoden kemut/kemuttomuus oli mukavia :) Itse vietin jälkimmäisen juhlan kaverin pippaloissa, mutta pääsin silti katselemaan raketteja vuoden vaihtuessa. Mitään lupauksia en tee, sillä en osaa niitä pitää. :D




















.jpg)
















