Näytetään tekstit, joissa on tunniste media-ala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste media-ala. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. lokakuuta 2015

My name is Blurryface and I care what you think

Tänään tuli istuttua koulun penkissä 10 tuntia. Työharjoittelun etsintä Englannista on siis kovasti vauhdissa, ja on pitänyt väkertää CV'tä sekä portfolioa koulutöiden lisäksi. Huomisesta ei paljon sen hauskempi tule, sillä koulun jälkeen olen puoli neljästä yöhön asti töissä. Luojan kiitos alkaa kuitenkin loma.

Kuuntelin yksi ilta töissä Kolmas Nainen -yhtyeen biisiä Elämän Tarkoitus, ja samaistuin liikaa. Tämän jälkeen tajusin olevan pirusti liian nuori samaistumaan. Välillä tuntuu, että osittain olen henkisesti nelikymppinen, sillä muun muassa musiikkimakuni, huumorintajuni ja ajatusmaailmani osittain kohtaavat useampien vanhempieni ikäisten ihmisten kanssa. Tätä asiaa on vaikea selittää, mutta oon miettinyt tätä paljon pääni sisällä - huvittuneesti tosin. Piipun kanssa eräs ilta puhuttiin, kuinka hämmentävää on, ettei muista esimerkiksi ala- tai yläasteesta paskaakaan, ja kuinka tuntuu, ettei ymmärrä enää elämää, siis siinä mielessä että on aivan enemmän hukassa asioiden kanssa kuin aiemmin. Tämän takia "osoita taas elämän tarkoitus, oon ehtinyt jo unohtaa sen" lienee iskikin niin vahvasti. Syvällä sisimmässäni toki muistan elämäntarkoituksen olevan 42, mutten muista mistä tämä johtui (tämä lause oli Linnunradan käsikirja liftareille -teokseen viittaava huono vitsi).

"Ei oo ihme etten jaksa ajatella
asioita
Pääni täynnä kaikenlaista joutavaa joka ei kuuluis sinne ollenkaan"


Tämä on myös jotain, johon voin samaistua erittäin syvästi. Pitkään on tuntunut, että turhat elämän ongelmat tukahduttavat järkevän ajattelun. Kun pitäisi oikeasti tehdä päätöksiä, muistaa asioita tai saada asioita aikaiseksi, ei siitä tule mitään. Näin ollen olen huomannut viettäväni erittäin paljon vapaa-aikaani tekemättä mitään. Pelaaminen, elokuvat, tv-sarjat ja puhelin ovat vieneet aikaa enemmän kuin tarpeeksi, jolloin tärkeämmät asiat ovat jääneet taka-alalle. Tänäänkin odotti tiskivuori tiskaajaa, mutta pitkän koulupäivän jälkeen en voinut edes miettiä tiskejä. Tämä nyt ei kuitenkaan ole mikään katastrofaalisen suuri ja maailmaa mullistava asia, mutta tahtoisin miettiä esimerkiksi mitä sitä omalla elämällään tekisi, enkä vain kykene. Ihan kuin aivot olisivat jotenkin ylikuormittuneet, mikä lienee mahdollistakin.


sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Every scar will build my throne

On ollu hämmentävä fiilis. Toisaalta on ollu parempi mielentila kuin aiemmin, toisaalta sisäistän faktoja vähän liikaa ja emootioiden vaihtelut vaivaa jatkuvalla syötöllä. Vaikka olenkin jollain tasolla masentunut, ei se vaivaa koko ajan. Päivässä on paljon myös parempia hetkiä. Tuntuu, että työt ja koulu vie liikaa aikaa, ettei minulla juuri ole ympärilläni ihmisiä ja että olen tehnyt ehkä joitain vääriä päätöksiä elämässäni viimeisen vuoden aikana. Mutta olen kuitenkin iloinen, että ymmärrän ongelmat ja paikoitellen olen tehnyt jotain niiden selvittämiseksikin. Pitäisi jaksaa nähdä vielä enemmänkin vaivaa. Mielentilaa tuttuun tapaan on piristänyt musiikki: oon löytänyt jälleen tukea ja turvaa Never Shout Neveristä, josta oli mulle suurta apua lukioaikoina. Oon ollut myös täysin ihastunut Nikke Ankaran musiikkiin, mikä kenties multa on yllätyksellistä, mutta siinä on oikeasti räppäri, jolla on tarinoita kerrottavanaan. Perjantai 13. on ollut kannustusbiisini jo muutaman kuukauden ajan.

Tästä päästäänkin pieneen tympääntymisen aiheeseeni: miksi minulla ei ole kovin hyviä kokemuksia kouluterveydenhoitajista? En oikein koskaan ole saanut heiltä kunnon apua, ja muutama vuosi sitten eräs rikkoi jopa turhaan vaitiolovelvollisuuttaan, ja ilmoitti masennuksestani (joka siis ei ollut edes tasoltaan vaikea ja johon olin jo saamassa apua) vanhemmilleni. Nyt menin pyytämään jotain etenemistä asiaan, joka on vaivannut mua vuosia: kysyin voitaisiinko selvittää, onko mulla ADD. Olen itse asiasta lähes varma, mutta tahtoisin ihan oikean diagnoosin, etten olisi vain "laiska", "kuuro", "huonomuistinen" ja kaikkea muuta mukavaa. Pitää kuulemma varata itse aika lääkärille, vaikka se olisi kyllä todellisuudessa mahdollista myös terkan kautta. Oikeastaan terapiakeskus oli mulla se suurin haave, mutta ei sitten. En nyt oleta, että kouluterkka olisi kaikkeen kykenevä ja kaikkitietävä, mutta kyllä nyt pitäisi oikeasti auttaa apua tarvitsevaa. Hän epäili kaiken johtuvan huonosta nukkumisesta. Itse taas epäilen huonon nukkumisen johtuvan ADD'stä. On tää terveydenhuoltosysteemi tosissaan välillä hermostuttava. Ja kenties moni ei näe tätä isona asiana, mutta itsellä oli laiminlyöty olo, kun tosissani oon halunnut selvittää asian jo vuosia, ja sanoinkin tästä hänelle.

Asiasta toiseen, hain työharjoitteluun Englantiin. Vaikka lentopelkoni (joka on siis pääosin korkeiden paikkojen pelkäämistä) onkin aivan järkyttävä, toivon todella että pääsen sinne. Neljä viikkoa muualla olisi todellista terapiaa, ja pääsisin näkemään sekä Piipun elämää toisessa maassa, kuten myös paikkoja joissa olen halunnut aina käydä: etenkin British Museum on listan kärkipäässä. Jos en pääse sinne nyt, haen toisen kerran keväällä.

Valokuvausinto on palaillut pikkuhiljaa takaisin koulun myötä. Harkitsen kovasti myös Creative Cloudin hankkimista itselleni, mutta kaksikymmentä euroa kuussa on opiskelijabudjetissa paljon. Hyötyisin siitä toisaalta aivan mielettömästi. Olen oppinut niin paljon uutta, ja keksinyt uusia ideoita, että tahtoisin vain kehittää itseäni paljon pidemmälle. Enkä näe siihen varsinaisesti muuta keinoa koulun ulkopuolella. Photoshop, Illustrator ja Lightroom olisivat unelma, eikä Adoben halvemmasta valokuvauspaketista löydy Illustratoria.



Blogin ulkoasusta täytyy paljastaa, että mulla on tekeillä uusi banneri, sillä edellinen on aivan onneton sekä tuhottoman vanha. Uusi odottaa kuitenkin koulun koneella tekijäänsä, joten en sitä saa tänne vielä muutamaan päivään. Yritän kuitenkin meidän portfoliohäslingin jälkeen saada sen taiteiltua, sillä olen suunnitellut uuden tekemistä yli vuoden. Nyt siihen on myös huomattavasti paremmat resurssit kuin lukio- ja yläasteaikoinani Gimpin kanssa - en muutenkaan osannut käyttää koko pirun ohjelmaa.

Meillä on kämpillä taas pahemman muotoinen remontti käynnissä. Lattia vaihtuu täysin uuteen, jossa menee toki muutama päivä, mutta sitä en suostu jättämään pidemmäksi aikaa venymään. Ja näyttäähän täällä nyt pirun hienolta! Löysimme myös DC-Fixin ihmeellisen maailman, jota pitäisi päästä testailemaan huomenna keittiön tasoihin ja laattoihin. Kyseessä on siis periaatteessa hyvin pitävä kuvioitu kontaktimuovin tapainen materiaali, jolla voi päällystää lähes mitä tahansa. Jokohan kaiken valmistuttua koti-ikävä helpottaisi? 


Jotain positiivista on elämässään saanut aikaiseksi: lopetin polttamisen, Voihan tämä tulle jollekin yllätyksenä jo senkin puolesta, etten täällä ole mitenkään avoimesti aiheesta puhunut. Polttaminen oli sosiaalinen tapa, pako pahaa oloa ja vitutusta, tottumus sekä vieroitusoireiden poissa pitämistä. Ostin sähkösavukkeen, josta en aluksi pitänyt, mutta nyt on mennyt kuukausi ja siihen päälle vielä yksi täysi viikko polttamatta ainuttakaan tupakkaa. Yksi kaunis lauantai vain tuntui, ettei enää pysty, ja siihen se sitten loppui. Monesti vieläkin tekee mieli tupakkaa, mutta ihme kyllä oon selvinnyt silti ilman. Järki on aina sanonut, ettet nyt helvetti luovuta. Eihän nuo sähkötupakka ja sen nesteet mitään halpoja ole, mutta loppujen lopuksi kyllä se tulee keventämään kukkaroa kovasti, kun ei tulevaisuudessa tarvi enää tupakkia ostaa useampaa kertaa viikossa, eikä joskus enää näitä nesteitäkään. Mulla on tällä hetkellä Kangertechin Subox Mini ja tyytyväinen oon kyllä valintaan: en halunnutkaan alottaa aivan jollain pilipalilaitteella, josta ei irtoaisi minkäänlaisia höyryjä. 



Keskeytän höpinäni tähän, sillä oon mielestäni availlut mieltäni ja sydäntäni tältä erää tarpeeksi. Pääasia kuitenkin on, että asiat lienee nyt parempaan päin. En ois ikinä uskonnut, että kahenkympin iässä asiat on vähintään yhtä hämmentäviä kuin viistoistakesäisenä - oon huomannut etten kuitenkaan oo ainut. 

PS, Kuvat postauksessa on jälleen Piipusta, sillä nämä olen jakanut itselleni OneDrivessa työstämisen jälkeen. Lisään ensi viikolla kaikki valmiit samaan osoitteeseen, joten ehkä sieltä löytyy muutama kuvanen mm. muutaman viikon takaisesta mahtavasta Lapin reissusta ja jopa minusta itsestäni. Tavoitteeni on kuitenkin ollut julkaista ottamiani kuvia, jotta voin itsekin seurata kehitystäni, ja Piipu on ollut kyllä loistava malli ja oon tykännyt häntä kuvata.

lauantai 30. toukokuuta 2015

One more drink, then I swear that I'm going home

Kesäloma. Vuosi huipentui perusosaamisen näyttöön, josta sain arvosanaksi K3, parhaan mahdollisen siis. Hyvä päätös loppuvuodelle, ei voi muuta sanoa. En viitsi valitettavasti julkaista näyttötöitäni täällä johtuen siitä, ettei minulla ole mallin lupaa - en siis ole edes lupaa kysynyt.




Opettajamme haastoi meidät kesälomalle ottamaan joka päivä suunnitellun kuvan. Päätin muokata ideaa hieman ja ottaa vain joka päivä kuvan. Voisin mahdollisesti niitä täällä julkaistakin, ja nytkin olen lataamassa Adobelta Lightroomin kokeiluversiota koneelle, jotta saisi projektin alkuun. Kamerankin sain jälleen latinkiin, hyvin siis menee.Voisin tuon Adobe-paketin jossain vaiheessa ostaakin, koska haluaisin tosissani harrastaa kaikkea tätä professionaalisesti vapaa-ajallakin - varsinkin nyt lomalla ettei kaikki unohdu. Plus me saataisiin aika kova opiskelija-alennuskin.

Oon tuntenut itseni tässä muutaman päivän ajan oikeasti aikaansaavaksi ja kunnon kotiorjaksi, ihan hyvällä tavalla. Asun siis nykyään parhaan ystäväni Jarkon kanssa keskustassa, ja oon siivoillut, käynyt kaupassa, katsastanut auton ja tehnyt kaikkea muuta perushommaa. Yrittänyt totutella tekemään asioita yksin ja pitämään huolta omasta kodista. Ylimääräistä aikaa oon sitten käyttänyt typerien komedioiden katsomiseen Netflixistä. Jos ei sitten ole ollut töitä.





Nyt kuvat on tosi simppeleitä, lähinnä arjen kuvia kämpiltä. Kesäfiiliksissäni ostin tuota lonkeroa, mutta se oli pahaa ja jokainen tölkki piti avata turvallisesti jossain, missä ei haitannut että juoma pursusi saman tien tölkistä ulos. Sitä on vielä jäljelläkin, hyi. 




keskiviikko 13. toukokuuta 2015

It's all about blue and pink.

Perusosaamisen näyttö lähestyy. Vaikka sen läpi todennäköisesti pääseekin, kauhistuttaa aivan järjettömästi. Nettisivut tulee olemaan mun suurin tuomioni, mikäli sikäli kyse ei ole pelkästä layoutin luomisesta. Ja kun ei luultavasti ole.  *insert kakkahymiö here*


Elämässä on tapahtunut ihan hulluja muutoksia taas. Muutin pois kotoa, mikä on ollut stressaavaa, turhauttavaa, jännittävää, mahtavaa, surullista sekä haikeaa. Ainakin. Muutto ei todellakaan ole niin hauskaa ja mahtavaa kuin aina kuvittelin, etenkin mikäli uudessa asunnossa pitää tehdä remonttia. Tällä hetkellä keittiö on valmis, olohuoneesta puuttuu yhdeltä seinältä tapetti ja eteistä tai makuuhuonetta ei ole edes aloitettu - ihan vain siitä syystä, ettei jaksa koko ajan elää siinä kaaoksessa, joka on riitaannuttanutkin minua ja kämppistäni/parasta ystävääni/Jarkkoa. Lisäilen asunnosta kuvia sen ollessa valmis, eräänlainen ennen-jälkeen kollaasi olisi kiva. Muuton yhteydessä en oo kuitenkaan kuvannut kameralla mitään, sillä siinä ei ole ollut virtaa, joten laatu on kännykkälaatua. Pitää toki myös jostain kaivaa se kameran laturi...


Jos tästä kuitenkin positiivisiakin asioita pitää löytää, ei se ole loppujen lopuksi niin vaikeaa. Huomaan jo nyt paremmat välit vanhempiini, itsenäisyys on sinällään mukavaa ja oppii elämään oikeasti elämää huolehtiessaan asioistaan. Meidän asunto on tilava, ja siitä tulee pirun hieno. Se on jo nyt kiva. Pitää tähän nyt heittää myös miinusta väliin, joka on asunnon sijainti. Ylin kerros kerrostalossa, jossa ei ole hissiä. Ainakin nousee kunto, huh. Niitä portaita onkin saanut ravata ahkerasti.

Pahoittelen tämän kuvan laatua, tiedän sen olevan 10/10

Koulu ei ole juuri valokuvailuja sisältänyt. Eräs päivä eksyimme kuitenkin pihalle kuvaamaan salaman kanssa, mutta omalta osaltani siitä ei meinannut tulla juuri mitään. Kuvasta voi lienee huomata pienen hajotuksen, jota viime koulupäivät ovatkin sisältäneet. Joka päivä koneella istumista lähes 8 tuntia tuntuu hieman puuduttavalta, ja loppupäivän ajan meinaa usein vain keskittyminen herpaantua ja kaikki typeräkin naurattaa. Kaksi jälkimmäistä kuvaa taas ovat Piipun haastattelua varten.




tiistai 24. maaliskuuta 2015

Does it really matter if we go insane, my darling?


Viime aikoina oon jaksanut jopa muokata kuvia. Otin kameran vastikään mukaan lenkille, sillä kestohanget oli ehkä parasta jälleen koko talvessa. Oon testaillut jonkin verran eri tyylejä, ja ajattelin postailla niitä muutamassa eri postauksessa, jottei tämä yksi postaus venyisi järjettömän pitkäksi. 




Sain viime viikolla töitä. Käsittämätön onnenpotku sinällään, sillä se helpottaa elämää huomattavasti. Rahatilannetta ainakin. On jokseenkin vaikea olla opiskelija pelkkien tukien varassa. Tänään olisi vuorossa ensimmäinen työpäivä, joka kestää huimat pari tuntia. Toivon nyt vain, että opin kaiken mahdollisimman nopeasti, sillä perjantaina pitäisi kyetä jo itsenäiseen työhön ilman opastusta. // EDIT: Ensimmäinen päivä takana. Ehkä traumatisoiduin hieman siitä muistettavien asioiden määrästä, mutta pidetään peukut pystyssä että opin olemaan nopea ja muistamaan kaiken.

Mitä nyt yleisesti elämään tulee, on se ollut entistä terveellisempää. Sunnuntain tosin makasin vain valtaosan päivästä kotona, sillä en jaksanut tehdä mitään. Huoneen siivouskin tuntui pakkopullalta, vaikka sen itse aloitin. Istuin porakone ja ruuvilaatikko sylissäni varmaan vartin ja tuijotin lattiaa, kun ei vain inspannut. Johtunee tuosta surullisen kuuluisasta takatalvesta, joka ei ole juuri piristänyt. Kyllä se tästä kuitenkin varmasti taas. Pari ankeampaa päivää kun ei loppupeleissä merkkaa mitään.




Selitän nyt enemmänkin näistä kuvista. Lähdimme tosiaan Piipun ja Jarkon kanssa tallaamaan vain tuonne kestohankille noin viikko sitten, ja kuvailin jatkuvasti kaikenlaista. Muokkauksessa oli tarkoituskin vetäistä vähän eri värejä eri kuviin, sillä tahtoisin oppia vähän eri näköisiä tekniikoita. Meillä kun ei varsinaisesti koulussa sellaisia opeteta, vaan kuvan lopputuloksesta on päätetty itse. Muokkaan kuvani Lightroomilla, mutta pitäisi ostaa itsellekin melkein Adobe -paketti, sillä siihen sisältyisi Photoshop, Illustrator ja kaikkea muuta kivaa. Se ei kuitenkaan ole tällä hetkellä mikään ykkösprioriteetti, vaikka sen saisikin huimalla opiskelija-alennuksella. Voin joskus myös julkaista kuvia tyylillä ennen-jälkeen, jotta näette millainen on ollut lähtökohta.






// Olen nyt kirjoittanut tätä postausta kolmena eri ajankohtana. Tänään on tiistaiaamu, ja tämä väsymys tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä. Ehkä sitä tämän pitkän koulupäivän jälkeen voisi vaikka nukahtaa hetkeksi ennen töitä. Kyllä se tästä, kunhan vain tottuisi aluksi vähän raskaampaan arkeen. Palaan nyt Illustratorin ja vaalipostereiden pariin, mutta yritän kirjoittaa uudestaan jo tällä viikolla, sillä tahdon todella julkaista vähän muitakin kuvia tuolta samaiselta reissulta.

PS. Tuttuun tapaan tahdon taas suositella teille kappaletta, tällä kertaa kyseessä suomalaisyhtye 22-Pistepirkon Birdy. Olen todella innostunut tämmöisestä tunnelmallisesta, letkeämmästä musiikista taas vaihteeksi. Sillä on jokin tosi spesiaali paikka mun sydämessäni.


maanantai 16. maaliskuuta 2015

Why so serious(ly sick)?

Uskomatonta kyllä - en ole kuollut. Se joulukuun jälkeinen loputon sairastelu ei vienyt minua mennessään, vaikka väliltä siltä tuntuikin. Nyt olenkin ollut jo pitkään terve, ja kaikenlaista on ehtinyt sattua ja tapahtua. Vuosi on ollut tähän mennessä päällisin puolin ihan hyvä, ja etenkin saatuani uutta puhtia terveellisempiin elämäntapoihin ja liikuntaan, on tuntunut kaikki paljon mukavammalta. Tänään hain myös töitä, joten on aikaansaanut olo, vaikkei töihin pääsisikään.

Koulussa me ollaan väännetty ikuisuus postereita. Tai ainakin mulla niihin meni pieni ikuisuus. Piti opetella kaikkea erilaista ja uutta, ja esimerkiksi tuon Jokeri -kuvan toteutumisesta saan kiittää Googlea ja Photoshop tutoriaaleja. Hyvä kuitenkin, että aina oppii jotain uutta ja erilaista, ettei jämähdä samoihin totuttuihin tapoihin ja olla sormi suussa uuden asian äärellä.




Kevään alku on tuntunut muuten aivan mahtavalta. Auringonpaiste pelastaa mun päiväni, eikä enää tule vain nyhjättyä sisällä. Musiikkimakukin on jälleen muuttunut rennompaan päin, enkä malta odottaa kesälomaa - olin sitten töissä tai en.

Hyvää kevättä itse kullekin!

maanantai 24. marraskuuta 2014

There's a million ways it could go

Kyllä oli viikonloppu. Perjantaina oli hauskaa tiettyyn pisteeseen asti, kunnes aivan ilman varoitusta päädyin halailemaan vessanpyttyä muutamaksi tunniksi. Lauantai tuntui sunnuntailta, mutta maratoonasin sentään 80-luvun brittiläistä komediasarjaa The Young Ones. Nyt kaikki jaksot ovat paria vaille katsottuna. Sunnuntaina koin bensavalon tuomaa suurta tuskaa, hajotin auton roikan sekä ajastinkellon ja tuskastuin maailmaan. Voisi melkein sanoa, että onneksi on maanantai. Siitä huolimatta, että rahatilanne on mikä on, ja koulussa pitäisi pystyä kulkemaan. Eiköhän asiat silti järjesty. Opinto-/matkatukipäivää odotellessa...



Tällä hetkellä koulunkäyntiin on lukeutunut paljon koodausta, joka on kyllä palkitsevaa, mutta vähän liiankin tarkkaa hommaa. Yllä on kaunis kotisivusuunnitelmani, jonka tekemiseen kulutin hyvin paljon aikaa (not) ja josta olen erittäin ylpeä (not). En kuitenkaan halua sivuista kovin monimutkaisia, sillä tykkään itse simppelistä lookista. Oli siis aika selvää, millaiset sivut suunnittelen. Tällä hetkellä omani ovat vielä kaikkea muuta kuin tuollaiset, sillä olemme vielä aika alkupisteessä siitä huolimatta, että tunteja on ollut jo useita. Linkin saatte, kunhan on sen aika. Opettaja tässä juuri totesikin minulle, että ensi vuonna sitten voidaan haudata Blogger. :D






Tuo yllä nähtävä saatananpalvojalook on erään vapaapäivän tylsyydenpurkua. Syy, miksi kaikki kuvat ovat kännykkälaatua on se, ettei oikeaan kameraan ole tullut muutamaan päivään tartuttua. Toivottavasti pikaisesti pääsen kuitenkin taas senkin pariin, pitäisi vain löytää ensin laturin johto. Oon kuitenkin muokkaillut kuvia aika ahkerasti, mutta ne löytyvätkin kotia. Lopputuloksia on toki mahdollista nähdä täällä blogissa myöhemmin.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Trying my best not to forget




Väsyttää. Tai vähintäänkin tympii. Joka päivä. Mutta illalla ei sitte koskaan väsytäkään ja sama toistuu. Koulussa sentään kutominrn on pitänyt hereillä, jonka vuoksi kaksi huivia onkin nyt valmiina ja kolmaskin valmistumassa kovaa vauhtia. Pian mulla onkin kunnon huiviarsenaali, ehkä tungen niitä ihmisille jouluna pakettiin. Ai niin, kyse ei ole siis masennuksesta tai stressistä, sen tiedän. Tämä menee lienee kohtuu pian ohi.

Musiikin suhteen fiilikseni ovat olleet pitkästä aikaa "omassa musiikissa", vielä kaiken lisäksi siinä vanhemmassa kastissa. Kyse on siis bändeistä, joita olen kuunnellut joko yläasteella, kenties jo ennen sitä. Placebo, The Killers, Muse, 30 Seconds to Mars... Nostalgiamusiikki on aina sitä parasta. Se herättää aivan erilaisia fiiliksiä, ja laulujen mukana hoilailu onnistuu vielä vuosienkin jälkeen.

Kotona uudet asukkini puput pieksevä toisiaan vähintäänkin ahkerasti. Oon käsittänyt, että kyse on kuitenkin valtataistelusta, eikä mistään normaalista poikkeavasta. Nimetön pupu on niin ujo, että säälittää, ja oonkin ollut erittäin yllättynyt siitä, kuinka paljon kanit ääntelevät verrattuna moniin muihin eläimiin. Ujo pupu siis on muun muassa surkeana vikissyt, mutta rauhoittunut silittäessä. Pitää vain toivoa, että tää toisiaan kohtaan agressiivinen käyttäytyminen loppuu mahdollisimman pian, sillä se ärsyttää itseänikin - etenkin öisin. Pyyhe häkin päällä ja oma kännykkädatisteluni pimeydessä saa ne kuitenkin rauhoittumaan hieman. Kai tästä jotain vielä tulee.

Koulussa koin kyllä tänään lähinnä epäonnistumisen fiiliksiä, koska urheilukuvaus. :)) Saa nähdä, saanko ainuttakaan onnistumaan, sillä tarkennus kusee aina. Poikkesinkin hieman siis aiheesta ja kuvailin vain huvikseni. Erityisen mieltynyt olen mustavalkokuviin, niissä on jotain sielukkuutta, jonka värit vievät usein kokonaan. Valokuvaus on onneksi alkanutkin nyt jälleen tuntumaan omalta harrastukselta.



maanantai 13. lokakuuta 2014

En ilosta itke, en surusta itke

Olisi viimein kai aika ryhtyä taas aktiiviseksi täällä. Iloisena uutisena voin nyt ilmoittaa, että opiskelen media-alaa, aivan kuten tahdoinkin. Isona minusta tulee siis työtön, toisin sanoen media-assistentti. Tämä blogi voisikin olla nyt oiva tapa julkaista muutamia tuotoksiani.

Me ollaan myös Raamiksen kanssa suunniteltu yhteisen blogin aloittamista, mutta se jää nyt nähtäväksi. Mikäli idea toteutuu, epäilen blogista tulevan monin tavoin huvittava, mutta ollaan mekin aikamoisia perseilijöitä. Kuitenkin, raamistoveri Piipu innostui aloittamaan myös oman blogin osoitteessa piinapiipanpolku.blogspot.fi 





Tänään kuvailimme aamulla aiheella Syksyn sävel, jonka vuoksi nappasin Juicen samannimisestä kappaleesta tekstiin myös otsikon. Valokuvaus on alkanut kiinnostaa ehkä jopa entistä enemmän, ja siitä oppii jatkuvasti jotain uutta. Siitä huolimatta luulen erikoistuvani tapahtumatekniikkaan, sillä se on ollut haaveeni hyvin pitkään. 

Mitään valtavan mullistavaa ei ole sitten viime kerran tapahtunut. Asun edelleen kotona, sillä kouluni on viereisessä kaupungissa. Lukioporukkani asuu nykyään pitkin Suomea, mikä on kyllä vähintäänkin harmillista, mutta minkäs sille voi. Hyvä kuitenkin, että jokainen on löytänyt jotain uutta. 

En viitsi jäädä jaarittelemaan tämän enempää, mutta toivottavasti kohtaamme nyt pikaisemmin uudestaan.