You make me happy, whether you know it or not

Ihan rehellisesti, käyttääkö kukaan Google Plus -palvelua? Tuli tässä vain mieleen, kun blogimerkintää aloittaessani tähän ilmestyi ilmoitus, että voin liittää tekstiini ihmisiä kyseisen palvelun kautta. En ole ikinä kuullut kenenkään omistavan käyttäjätunnusta tuolla, vaikka Googlen palvelusta piti tulla Facebookin haastaja. Itse en ole sinne rekisteröitynyt, en pidä edes Facebookista, sielläkin pyörin vain, jotta kavereihin on helpompi pitää yhteyttä vapaa-ajalla, sillä kukaan ei enää käytä Messengeriä, joka on kyllä harmi.

Nyt on taas joulu ohi, ja joululomakin loppuu ihan liian pian. Arkeen palataan oikein ryminällä, sillä meillä alkaa koeviikko heti loman loputtua. Vähäisestä unesta huolimatta minun jouluni meni oikein hyvin iltaan asti, jolloin koira oksensi autoon, ja jouduin pesemään siinä sitten tavaroita ja heittämään jotain roskiinkin sen vuoksi. En onneksi sentään lahjoja. On kuitenkin kiva viettää joulua hieman eri tavoin kuin monet muut. Me ei käydä haudoilla, eikä olla kotona joulua. Koska mun vanhempani ovat eronneet, me vietetään jouluaamu aina äidillä, jossa saadaan avata lahjat äidiltä ja sen suvulta. Illaksi mennään isän kanssa hänen lapsuudenkotiinsa, jolloin poiketaan yleensä pikaisesti mummolassa (isäni ei asunut vanhempiensa luona erinäisistä syistä). Tänä vuonna poiketen kaikista muista jouluista kävimme myös isopapan luona. Yleensä hän on ollut viettämässä joulua kanssamme. 

Tänä vuonna sain hankittua perheelleni mielestäni hyvät lahjat, ja onneksi kohtuu ajoissa silti, joten oli kiva myös antaa lahjoja. Jopa veljeni tuntui tykkäävän lahjastaan, joka oli kiva yllätys, sillä meinasin jo jättää kyseiset kaula- ja rannekorun antamatta, sillä epäilin, ettei se niitä kummiskaan pitäisi. Olin kuitenkin myös innoissani omista lahjoistani, sillä sain muun muassa ukulelen, rahaa (jolle on aina käyttöä) ja capon kitaraan. Vielä en osaa soittaa ainuttakaan kappaletta ukulelella, mutta otteita hallitsen nyt muutamia, sillä ne ovat aika yksinkertaisia, vaikka eivät olekaan samat kuin kitarassa. Satuin myös bongaamaan huuto.netistä TÄMÄN ja se sieltä varmaan tulee joku päivä, ja olen tästä superiloinen, sillä kyseistä takkia olen etsinyt jo pitkään. 

Uskaltauduin loman ensimmäisenä päivänä (ehkä maailman tuhoutumattomuudesta innostuneena?) rei'ittämään huultani hieman lisää, ja viimein löytyy ne spiderbitesit (en uskaltanut ottaa Googlen kuvahausta kenenkään "taviksen" omaa kuvaa, joten siksi tässä lävistyksiään esittelee Christofer Drew), joista olen kauan haaveillut. Huulikorun olen halunnut varmana jo kutosluokalta, ja päätin varmaan pari vuotta takaperin, että kuusitoistavuotiaana toteutan viimein haaveeni, silloin tosin haaveilin jo snakebiteseista. Yhtäkkiä sitten tajusin, että minähän olen ollut kuusitoista jo pidemmän aikaa, voisimpa toteuttaa haaveeni, ja sempä tein. Hölmöt haaveet minulla, osa on tällaisia lävistyksiä ja tatuointeja koskevia, mutta suurin osa taas joitain valtavia, joita en varmaan tule koskaan saavuttamaan.
Meinasin jo huolestua kovasti tämän lävistyksen kanssa, sillä sen turvotus ei meinannut laskea, mutta loppujen lopuksi sen laskemiseen meni kuitenkin "vain" neljä päivää, ja näytän nykyisin jälleen normaalilta. :') 

Voin nyt muuten ylpeänä pitkästä aikaa ilmoittaa, että olen ottanut kaikki kuyvat omin kätösin kamerallani, sillä halusin ehdottomasti joulukuvia. Pitää kuvailla arkenakin enemmän, sehän on oikeasti mukavaa puuhaa. Tuntuu oudolta kirjoitella kunnolla blogimerkintää, sillä olen kirjoitellut näitä nykyisin ihan liian harvoin. Teen uudenvuoden lupauksen nyt, ja lupaan kirjoittaa vähintään kahdesti kuussa!

It's Christmas Eve and I've only wrapped two fucking presents.

Sen mystisen "oikean elämän" ihmiset osaavat kyllä jälleen yllättää töykeydellään ja kypsymättömyydellään. Jos sulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, kannattaa ehkä pysyä hiljaa. Toisten mieltä on niin turha pahoittaa tahallaan.

Tämä jouluaatto alkoi siis hieman huonoissa fiiliksissä, mutta kyllä se siitä, kunhan saisi nukuttua. Tykkään joulusta, me vietetään sitä niin erilailla, koska ei olla koskaan aattona kotona. Ainut päivä vuodessa, jonka rakastan viettää sukulaisten kanssa. Tulee jotenkin niin lämmin, mukava fiilis. Ahdistaa ajatuskin, että koko ikäni kestänyt perinne tulee omalta osalta varmaan loppumaan muutaman vuoden sisään.

Miten teillä vietetään joulua? Aina on mielenkiintoista kuulla, millä tavoin sitä juhlitaan eri kodeissa. :)

Hyvää joulua itse kullekin, toivottavasti saatte paljon suklaata! Paitsi tietenkin, mikäli vihaatte sitä. Kyllä, jotkut ihmiset vihaavat suklaata. En ymmärrä.

Tällainen pieni avautumisblogimerkintä tässä nyt maailmalle nähtäväksi, minä menen nukkumaan ~

PS. Anteeksi, etten ole vastannut kommentteihin, vastaan niihin heti kun mahdollista, sillä tällä sovelluksella se ei onnistu.

Put me out like a cigarette.

Oon kuunnellut nyt tässä viime päivät The Usedia, ja tulee hirmu haikea fiilis aina, vaikka se onkin jollain tavalla lohdullista. Olin tosiaan katsomassa kyseistä bändiä viime tiistaina, ja se oli aivan mahtavaa. Kokonaisuudessaan reissu oli tosi raskas, koska se oli jatkuvaa odottelua, kävelyä ja koko kroppa oli kipeänä muutaman päivän ajan, mutta se oli todellakin sen arvoista. Oon kuunnellut Usedia kuudennelta luokalta asti, ja haaveillut siitä lähtien myös näkeväni bändin livenä. Kasiluokan jälkeen olinkin menossa, mutta keikkahan peruuntui. Olin siitä sinällään aika katkera, en kylläkään bändille, kun ei heidän vikansa ollut. Enää ei harmita yhtään, ja ehkä on hyvä, ettei bändi silloin päässyt Suomeen, sillä se riehuminen olisi ollut ihan kamala järkytys. Nyt se oli vain hauskaa, eikä yhtä rankkaa kuin Provinssissa kauheassa kesähelteessä vähintäänkin satojen ihmisten litistettävänä. Tajusin, kuinka paljon oikeasti rakastankaan tätä bändiä, kuinka suuresti se on vaikuttanut muhun ja mun elämääni. Sinällään mulla on aivan mahtava fiilis, mutta toisaalta jossain aivojen perukoilla huutaa aina kamala keikkamasennus, sillä tahtoisin takaisin siihen hetkeen.

 Meille jaettiin lappuja, joissa oli joko lyriikoita tai bändin jäsenen nimi, ja ne nostettiin ylös bändin saapuessa lavalle. Valitsin Danin, koska arvelin, että kaikki liputtaa Bertiä ja Dan on hauska mies. 

 

Kohta alkaa joulukuu. Ilmoitin, koska ette varmaan osaa kukaan katsoa kalenteriin tai tajua sitä itse, ehehee. Vuosi on mennyt ihan hirmu nopeaa. Tuntuu, ettei ole taaskaan saanut mitään aikaseksi. Tajusin kuitenkin, että onhan sekin jotain, että tunnen kehittyneeni jossain määrin ihmisenä. Avoimemmaksi, suoremmaksi, itsevarmemmaksi, iloisemmaksi, ehkä jopa jossain määrin hauskemmaksikin. Syytän ja kiitän tästä internettiä ja musiikkia. Tulin iloiseksi musiikista, Never Shout Never oli valtava pelastus. Tulin iloisemmaksi Youtubesta, koukutuin AmazingPhilin ja danisnotonfiren videoihin, ja se ihan oikeasti on vaikuttanut muhun aika paljonkin ihmisenä, pääosin hyvällä tavalla. Ihmiset on huomauttaneetkin, että oon ollut välillä erilainen. Todellisuudessa oon viimein uskaltanut olla puhtaasti oma itseni, joka ei onneksi ole tuntunut ketään haittaavan. Jos olen tänä vuonna kehittänyt itseäni ihmisenä, ensi vuonna voisin viimein tehdä jotain oikeaa elämälläni. Toivon, että muistankin pitää tämän päätöksen. 

Ilmeisesti nyt on tämä joulunodotuskin alkamassa, kaupassakin tuli tänään vastaan Joulupukki, ja tahdoin lyödä jotain, koska jouluun on vielä kuukausi. Ja tätä on hypetetty jo ainakin kuukauden verran. Noh, toivottavasti te olette tästä hieman enemmän innoissanne! :')

Close your eyes and ease your troubled mind.

Pitkästä aikaa täällä taas! Olisi hauska kertoa teille, että mun elämässäni on tapahtunut kaikkea upeaa ja viimeiset viikot on olleet tosi mielenkiintoisia, mutta jospa nyt en ala kuitenkaan valehtelemaan. Pari viikkoa sitten aloin stressaamaan koulunkäyntiä enemmän kuin koskaan. Tuntui, että hukun koulutyöhön, etenkin tieto siitä, että joudun pitämään äidinkielessä puheen vaivasi ihan mielettömästi. Mun ikuinen ongelmani on, että saan asiat kirjoitettua ihan fiksusti paperille, mutta mä olen todella huono ilmaisemaan itseäni puhumalla. Loppujen lopuksi tajusin sen, mikä mun olisi pitänyt tajuta jo joskus yläasteella, kun alettiin oikeasti pitää esitelmiä ja puheita: se on vain pari minuuttia koko elämästä. Sillä ei ole mitään merkitystä, sitä ei voi mokata niin pahasti, että koko elämä menisi pilalle sen vuoksi. Loppujen lopuksi kaikki jännittää (ihan oikeasti) ja olen edelleen tosi helpottunut: selvisin hengissä, eikä sillä oikeasti ollut mitään merkitystä muun kuin kurssisuorituksen kannalta. 

Kaveri käski kirjoittaa kaikki mieltä painavat kouluasiat paperille ja asettaa ne tärkeysjärjestykseen. Suosittelen tätä kyllä jokaiselle, jotenkin paljon helpompi, kun asiat on järjestyksessä siinä paperinpalasella, ne eivät kummittele ihan koko ajan mielessä ja ne on paljon helpompi saada tehdyksi.

Nyt on sitten se kauan kaivattu syysloma. Päätin olla tekemättä mitään. Päätin, että ansaitsen sen kaiken sen typerän stressaamisen vuoksi. Päätin myös, etten enää välitä siitä, etten luultavasti pääse opiskelemaan suoraan musiikkiteknologiaa. Päätin lähteä opiskelemaan vähän kiertoteiden kautta, ensin media-assariksi ja sitä kautta pyrkiä haluamalleni alalle/opiskelemaan sitä.

Iloitsen teille vielä mun huuliläväristäni. :'D Aikomukseni on ottaa spiderbitesit, mutta tässä on hyvä alku. Vielä jomottaa vähän huulta, ja se on turvoksissa. Tappi on ehkä hitusen liian pieni, se olisi saanut olla aluksi isompi, mutta anyways toteutin haaveeni, joten en valita.

Kuvat on taas jälleen tätä kännykkä x instagram -laatua. En todellakaan tiedä, miten innostuisin taas valokuvauksesta. Tuntuu, että se jotenkin väistyi kitaransoiton tieltä, mikä on oikeasti harmi, sillä voisinhan harrastaa kumpaakin...

Pahoittelen tekstin mahdollista sekavuutta, en saanut nukutuksi viime yönä, joten olen sitten valvonut tässä jo aika pitkään ja se saattaa näkyä mun selityksissäni.

Haaste.

Fuck with the rebel starsia kirjoittava Susanna Cristina heitti mulle tällaisen haasteen, johonka nyt yritin parhaani mukaan vastailla. Oli tarkoitus postailla tämä jo paljon aiemmin, mutta mulla on ollut aika tuskallisia hetkiä nettiyhteyteni kanssa, mutta onneksi viimein sain tän tänne. :)

Ai niin, alkakaa seurata Susannan blogia, se on oikeasti tosi kiva!

LIEBSTER AWARD: 
''This little award is all about discovering new blogs and helping  

those with less than 200 followers to get recognised.'' 

1. EACH PERSON TAGGET MUST POST 11 THING ABOUT THEMSELVES
2. THEY MUST ALSO ANSWER THE 11 QUESTION THE 'TAGGER' HAS SET FOR THEM
3. THEY MUST CREATE 11 MORE QUESTIONS TO ASK BLOGGERS THEY HAVE DECIDED TO TAG
4. THEY MUST THEN CHOOSE 11 BLOGGERS WITH LESS THAN 200 FOLLOWERS AND TAG THEM IN THEIR POST
5. THESE LUCKY BLOGGERS MUST THEN BE TOLD
6. THERE'S NO TAG BACKS

11 THINGS ABOUT ME

Niinku olen jo miljoona kertaa sanonutkin, musiikki on mulle periaatteessa elämä. Tykkään sateesta, mutta silti toivoisin, että välillä satais aurinko. Oon liian herkkä. Mietin liikaa. Mua hävettää se, miten paljon aikaa vietän neljän seinän sisällä käymättä edes ulkona. Haluan osata soittaa ukulelea. En halua käydä koulua, mutta lähiaikoina siellä pärjääminen on stressannut mua ihan liikaa. Mua pelottaa, miten ihmeessä pärjään elämässä, koska oon liian ujo, enkä tykkää hoitaa esimerkiksi virallisempia asioita itse. En laula, mikäli joku on kuulemassa. Ainut poikkeus tässä on veljeni. Tykkään käyttää pipoja. Kerään "Rakas Nuija Päiväkirjani" -kirjasarjaa, sillä se on hirmu söpö. Mun mielestä jouluna on kivempi saada lahjoja, kuin antaa niitä (oon tän suhteen edelleen niinku pikku kakara), Toisaalta taas en tykkää, että ihmiset käyttää muhun rahaa, mutta on sinällään tosi kiva saada viimein jotain, jota on kauan tarvinnut tai jonka on vain kauan halunnut. 
En nyt tiedä, kuinka monta asiaa listasin tähän oikeasti, mutta tää saa riittää. :') 

11 QUESTIONS TO YOU

1. Miksi päätit aloittaa bloggaamisen?

- Se tuntui kivalta idealta, halusin alunperin kirjoitella omista fiiliksistäni. Sittemmin sain oikeasti muutaman lukijankin, joten en oo ollut niin avoin enää kaikesta, etenkin kun kaveritkin tietää tän blogin. Aloin postailla enemmän omia valokuvia, mutta kun valokuvaaminen on vähän jäänyt, ei ole tullut kirjoiteltua niin paljon. Koitan saada tähän kyllä jotain muutosta lähiaikoina.
2. Jos voisit saada yhden ihmisen takaisin elämääsi, kuka se olisi ja miksi?

- Jaa-a. En ole oikeasti menettänyt ketään kauhean läheistä ihmistä, mutta mun mielestä ois kiva nähdä isän entinen naisystävä vielä ainakin kerran.

3. Mikä on elämäsi suurin tavoite?

- Elää hyvä, hauska elämä. En haluaisi tosiaan elää "normaalia" elämää tavistyössä, en halua perustaa perhettä tai mitään sellaista. Haluan työskennellä musiikin parissa, nähdä maailmaa ja kokea kaikkea hienoa.
4. Tykkäätkö kolmioista, jos niin miksi tai miksi et?

- Hipsterkolmioista vai normikolmioista? o: En käsitä hipsterkolmioita, kolmioita vastaan minulla ei ole mitään. :')

5. Neule vai villapaita?

- Paha kysymys! Tykkään molemmista, en osaa päättää! Heitetään nyt kuitenkin vaikka villapaita.

6. Pidätkö itseäsi normaalia järkevämpänä?

- Riippuu tilanteesta! Joidenkin ihmisten seurassa kyllä, joidenkin en. Riippuu myös ihmisten mielentilasta, sillä mikäli itse ei vamota yhtään ja kavereilla ei oikein jaksa järki kulkea joissain tilanteissa, silloinkin tunnen itseni fiksummaksi. 

7. Kenellä henkilöllä on kaikkein upein ääni?

- Alan Richman pääsee ainakin kärkikolmikkoon. Sitte on toki joitakin laulajia, mutta en oikeastaan osaa valita jotain, joka nousisi tosi kirkkaasti yli muiden (tai nyt ei vain pomppaa ketään sellaista mieleen). 

8. Mistä uneilmoit?

- Tällä hetkellä tosiaan eniten siitä, että saisin opiskella musiikkiteknologiaa ja pääsisin niihin töihin joskus.

9. Yksitoista (11) sanaa, jotka kuvaavat sinua parhaiten?

- Fiksu, typerä, hiljainen, ujo, epävarma, oikeasti leikkisä/lapsellinen, mutta lähinnä yksikseni, huonomuistinen, rauhallinen, huolehtiva/huolestuva (joka on jossain määrin hyvä puoli), mahdollisesti pian hyvin hyper, sillä en nukkunut viime yönä.

10. Oletko koskaan lukenut witch -lehtiä, jos niin mitä tykkäät?

- Niin sitä sarjakuvaa? Luin ehkä pari sarjista niitä, mutta enemmän tykkäsin jostain syystä niistä kirjoista. Muistan vieläkin, että Will oli mun suosikkini, muut oli liian tyttömäisiä mun makuuni. :'D 

11. Onko rakkaus yliarvostettua?

- No en nyt sinällään ehkä sanoisi, että se on yliarvostettua, mutta mun mielestä on ehkä vähän surullista, miten ihmisillä on jokin mieletön pakko olla parisuhteessa. On toki hienoa, jos on löytänyt kumppanin, mutta tuntuu jotenkin hölmöltä, että sitä on pakko etsimällä etsiä, tai sitten tuskastellaan sitä, ettei ole löytänyt ketään. Että rakkaudessa ei ole mitään vikaa, mutta toisaalta ehkä ihmisten ei pitäisi olla NIIN riippuvaisia rakkaudesta, jota parisuhteessa on. Eli okei, nyt mun kantani on kait se, että kyllä, rakkaus on yliarvostettua. Onhan rakkautta toki monenlaista, esimerkiksi vanhemmat yleensä rakastavat lapsiaan ja lapset vanhempiaan.

 11 QUESTIONS TO YOU

1. Onko sun mielestäsi joulu liian kaupallinen juhla, vai nautitko joulun odotuksesta ja siitä, että kaupoissa alkaa pikkuhiljaa olla jo joulutavaraa myynnissä?

2. Mitä haluat tehdä isona?

3. Tulisiko sun mielestäsi ruotsin olla pakollinen oppiaine kouluissa?

4. Tykkäätkö sarvikuonoista?

5. Milloin aloitit blogaamisen?

6. Mikä on sun lempivärisi?

7. Soitatko jotain instrumenttia? Mitä?

8. Tähänastisen elämäsi paras päivä/hetki?

9. Mikä tekee sinut onnelliseksi?

10. Tämä tuntuu olevan ikuinen taistelun aihe, mutta kumpi on sinun mielestäsi parempi, lukio vai amis, ja miksi?

11. Kuka ihminen on vaikuttanut sun elämääsi eniten tai kuka on sun suurin 'idolisi'?

         

 HAASTAN

 http://sokerimurmeli.blogspot.fi/

http://sannajyrinki.blogspot.fi/

Sori, mutta mulla ei nyt jotenkin riitä aivokapasiteetti siihen, että keksisin, keille kaikille tämän heittäisin, etenkin kun niin monet on tuntuneet lopettaneen blogaamisen.

I've been thinking lately that I think too much quite frankly.

Katsoin juuri elokuvan Third Star, jossa näyttelee mm. Benedict Cumberbatch (hänet ootte mahdollisesti bonganneet Sherlockina) ja tämä leffa nousi heti mun ykkössuosikkeihini. En kykene käsittämään, miksi mun suosikkielokuviani sattuvat olemaan aina ne, joiden aikana itken silmät päästäni, tähän nyt hyvinä esimerkkeinä Into The Wild ja Brokeback Mountain. Toisaalta tällaiset elokuvat pistää miettimään, joka on todella hyvä asia, esimerkiksi Into The Wild tosiaan muutti jopa mun elämänarvojani, ja se on edelleen mun suosikkileffani koskaan. Tahtoisin lukea kyseisen kirjankin, mutten ole sitä vielä saanut hankittua. Pääpointti tässä piti olla kuitenkin se, että katsokaa Third Star. Toisaalta, what the hell, katsokaa myös Brokeback Mountain ja Into The Wild (aka Erämaan armoille, kait), jos ette ole itseänne niillä sivistäneet.
Mä olen laiskistunut blogaamisen kanssa. Tai yksinkertaisesti: mä olen laiska. Koko tää kuukausi on mennyt ihan pimennossa, en oo jaksanut panostaa juuri mihinkään. Nyt, kun keksin viimein, mitä voisin suunnilleen elämälläni tehdä, tuntuu lukiokin ajanhukalta. En luultavammin tarvitsisi sitä urallani. En osaa selittää teille suomeksi, mitä haluan tehdä, mutta uusi brittiläinen Amerikassa asustava tuttavani auttoi mua kuitenkin keksimään, kuinka pääsen musiikkialalle, vaikken tekisi musiikkia. Onhan tosiaan siellä vähän muitakin ammatteja, kuin tämä iänikuinen muusikko. :--D
Eniveis, voin sentään ylpeänä ilmoittaa, että tänään en ollut laiska! Kävin matikan kokeessa, tulin kotiin, menin Anun kanssa yhdeltä puolukkaan, menin kotiin ja kohta suuntasin isän ja veljen kanssa puolukkametsälle. :') Tunnen itseni eräjormaksi. Onneksi tästä uurastuksesta saa rahaakin.
Viittaan nyt Never Shout Neverin Simplistic Trance - Like A Getaway -biisistä lainaamaani lauseeseen tuossa otsikossa sen verran, että mietin oikeasti ihan liikaa. Yksinkertaisiakin asioita, jotka ei liikuta muita millään tavoin. Sitten stressaan turhasta ja hankaloitan elämääni tällä. Olisi tosi hienoa osata vain ottaa kunnolla rennosti välittämättä mistään, välillä ainakin.
Pieni ilouutinen tähän loppuun, perun sanani The Usedin keikkaa koskien. Menen sinne sittenkin and I'm excited! :--D
Tässä teille turhaa jaarittelua, rispektit sille, joka jaksoi lukea loppuun asti!

Shut your eyes and think of somewhere.

Arki alkaa ahdistaa jo nyt. Lähinnä, koska ihan kohta on koeviikko, vaikka kouluhan alkoi ihan justiinsa. En ole vieläkään tottunut aikaisiin herätyksiin enkä jaksaisi istua tunneilla. Pientä iloa nyt kummiskin sain siitä, kun skootteri saatiin viimein kuntoon ja voin ajaa itse kouluun, ei tarvitse huolehtia linkulla kulkemisesta.
Oon tässä nyt LiveJournalissa keskustellut erään ficcarin kanssa kohtuu ahkerasti ja en voi sille mitään, että koko ajan mun sisälläni voimistuu se ääni, joka huutaa, etten tahdo tavallista tulevaisuutta. En mene ikinä naimisiin enkä tahdo perhettä, en tahdo normaalia uraa enkä tahdo elää koko ikääni täällä, en edes Suomessa. Inhottavinta tässä on se, että toinen ääni mun sisälläni huutaa, että kaikki tää on vain toiveajattelua ja kuitenkin päädyn elämään "samanlaisen" elämän kuin kaikki muutkin.
Tulen olemaan varmaan ikuisesti katkera mun vanhemmilleni siitä, etten voinut aloittaa kitaransoittoa kakkosluokalla, nyt musiikkiurakin tuntuu lähinnä naurettavalta ajatukselta, koska tuskimpa musta olisi siihen. Jos en keksi jotain kivaa, johon ei sinällään liity soittaminen, mutta se on silti musabisnestä...

Haluan ihan tyhjästä ison läjän rahaa, tyylikkään kartanon, jonku mukavan palvelijan (joka voisi toimia jossain ystävän roolissa myös) ja luotettavan kumppanin. Tai ehkä voisin ottaa kaikki kaverini asumaan sinne kartanoon. Olisi vain niin kiva saada kaikkea tekemättä sen eteen mitään, mutta jokainen tietää, että se on täysin toiveajattelua.

Hakkaan päätä seinään täällä myös sen vuoksi, että periaatteessa tahtoisin todella mennä katsomaan The Usedia, mutten odottanut, että ne tulisi Suomeen jo tänä vuonna, joten mulla ei periaatteessa ole vara mennä Helsinkiin asti keikalle. Toinen, jonka tulen missaamaan tämän vuoksi on An Cafe. Ei olisi koskaan pitänyt alkaa kuunnella musiikkia.

You could make everything alright.

Tänään oli kyllä taas vaihteeksi kehittävä päivä. Ensimmäinen kerta tänä lukuvuonna, kun en herännyt kouluun (ei kyllä varmasti viimeinen, onnistun unissani sörkkimään herätyksen aina pois). Päädyin kuuntelemaan remixejä Bring Me The Horizonin biiseistä ja siivoamaan.

Dau onneksi kutsui niille Ooniksen kanssa kylään, ja mehän mentiin, viimeksi oonkin käynyt tasan vuosi sitten. Oona komensi nappaamaan mukaan soittimen, jotta voidaan "musisoida" yhdessä (aka raiskata kaikkien aivoja kitaralla, nokkahuilulla ja huuliharpulla). Tämän lisäksi ohjelmassa oli idioottimaisia (mutta hauskoja) hipster/satanisti/kissaeläin -kasvomaalauksia, musiikin kuuntelua, toffeen tekoa, ahdistavia Slenderman -videoita ja Amnesiaa. :)
On pitänyt jo kuukausikaupalla käydä Daylla, mutta se on aina jäänyt, pääosin koska mulla ei ole skootteria. Onneksi toi järjestyi tänään, pitää käydä siellä useamminkin!

Toisinaan kyseenalaistan kyllä meidän henkisen ikämme, eilenkin käväistiin Oonan ja Daun kanssa Iidalla koulun jälkeen, ja siellä tuli leikittyä koristeporoilla sirkusporoja ja kaikkea vastaavaa. Hyvähän se vain on olla välillä lapsenmielinen. Pienenä luulin aina, että lukiolaiset on tosi sivistynyttä porukkaa. Ne lukee hirveästi läksyjä ja puhuu fiksuja. Ompas tämäkin tullut todistettua täysin vääräksi harhaluuloksi. :')

Päivät menee uskomattoman nopeaa nyt, kun arki alkoi. Huomenna on taas perjantai. Vastahan se oli. Johtuu kai siitä, kun kotiin tullessa on paljon tehtävää, jolloin aika kuluu huomaamatta ja eilenkin nukahdin kesken Sherlockin tv'n ääreen, joka vei pari tuntia mun päivästäni ugh.

Tässä tällainen merkityksetön tilannepäivitys. Nyt aivopesen itseäni Never Shout Neverillä (herran "first dancen" söpöstä kertosäkeestä varastin otsikon) ja alan nukkumaan pikkuhiljaa. Ehkä herään huomenna kouluunkin!

I've been dreaming of us leaving everything and everyone we've ever known.

Kouluun paluu ei sinällään oo ollut niin stressaavaa, kuin pelkäsin. Onhan toi fyysisesti sinällään raskasta, koska ilmeisesti kesä päätti lahjoittaa meille viimeisiä helteitä.
Tiistaina ahdisti ajatuskin arjesta, ja aamuiseksi piristykseksesi kuuntelemani musiikkikin päätti hieman pahentaa tilannetta "Well, they can take, take, take the kids from the summer but they'll never, never, never take the summer from me." Tuossa tilanteessa en osannut enää kuin nauraa. Meidän lukiolaisten onneksi meille annettu informaatio olikin väärää, ja koulu loppui jo kahdeltatoista, mutta kotiin tullessani rojahdin vain sohvalle ja nukahdin. Mulle on ihan selkeästi jäänyt täysin päälle tää kesän unirytmi(ttömyys), pitäis tehdä asialle jotain. Nyt nämä kolme kunnon koulupäivää on ollut kuitenkin sinällään tosi rentoja ja lyhyitä, ehkä tästä vuodesta tulee sittenkin hyvä. :----)

Omalta osaltani oon vaikeuttanut unirytmin muuttamista viimeksi eilen, kirjoitin koneella kahteen asti ihan vimmoissani, kun iski jälleen inspiraatio. Sinällään tuntuu tosi hyvältä saada jotain aikaiseksi sillä saralla!

Tätä oon kuunnellut ja soittanut tosi mielissäni pari viimeistä päivää. Yellowcardin uusi levy oli ihan kiva, mutta mun mielestäni on vähän huolestuttavaa, jos mun suosikkibiisini on coveri Coldplayn biisistä... :')

Mun elämässäni ei oo tapahtunut mitään kauhean mielenkiintoista loppujen lopuksi, joten tän blogin kirjoittaminen tuntuu välillä aika kuivalta. Tuntuu kuitenkin, että tännekkin pitää välillä jotain rustailla, mutten oo kehittänyt mitään kauhean luovaa, ja mä olen siitä pahoillani. Ei vaan innosta tällä hetkellä yhtään esimerkiksi valokuvailla, joten oon tyytynyt tekstipostauksiin ja biiseihin jo jonku aikaa. Ehkä, kunhan tää arki alkaa sujua jälleen, jaksaa oikeasti panostaa vähän enemmän harrastuksiinsa (tuntuu tyhmältä kutsua esimerkiksi valokuvausta harrastukseksi, kun se ei ole urheilua) ja tähän blogiin. :-----)

Paluu arkeen koittaa.

Tylsä kesälomani menikin sitten vilauksessa ohi. Ylihuomenna pitäisi nousta yhdeksäksi kouluun. Ilmeisesti meillä onkin heti normaaleita oppitunteja ensimmäisenä koulupäivänä. Tulee shokkipaluu arkeen, kaksi viimeistä tuntiakin on kahdesta neljään liikuntaa.
Näillä näkymin mun lukujärjestykseni on silti tosi kiva, mikäli siihen ei tule paljon muutoksia. Kahtena päivänä koulua vain kahteen, kahtena kahteentoista. Vain yksi neljän päivä ja vain kaksi kahdeksan aamua, loput kymmeneltä. Sinällään ei siis mitään valittamista, paitsi tietenkin faktassa, että koulu alkaa. Pitää tottua aikaisiin herätyksiin, läksyjen tekoon ja ahertamiseen.

Viime torstaina kävin kavereiden kanssa Oulussa. En löytänyt itselleni mitään jännää, ja niimpä muistoina reissusta onkin vain pussillinen teetä ja mäkkärin kokislasi. Tuota reissua oli odotettu tosi kauan ja oli ihan loistava nähdä viimein, Dayaakaan en ole nähnyt koskaan ennen millään kesälomalla. Iida kierrätti meitä turistikierroksella ympäri Oulua, sillä me muut tunnettiin pahaisesti vain pieniä osia keskustasta. Meidän tuli kierreltyä sitten esimerkiksi torilla, tuomiokirkossa, museossa ja puistoissa. Oulu on sinällään tosi kiva, vaikka itse haaveilenkin muuttavani ennemmin jonnekkin eteläisempään kaupunkiin.
Tuolla reissulla huomasi kyllä, että kunnon yöunista ja paremmasta kunnosta olisi kovasti hyötyä. Nukahdin illalla melkein samantien ja kärsin lihaskivuista pari seuraavaa päivää (luulen kyllä, etten ollut ainut).
Hei, sivistyinkin muuten: me katsottiin Iidan luona Atlantis, kun kyllästyttiin kaupungissa kiertelyyn. Muistan jo pienenä halunneeni katsoa sen joskus, joten oli jo aikakin. :--D

Nyt oon taas viettänyt tämän illan lähinnä kirjoittaen. Viimeinkin sain sen kauan odotetun luovuuden puuskan ja saan jälleen jotain aikaiseksi!

Jostain syystä tykkään tästä ihan liikaa.

I can't sleep at night.

Tämä päivä oli oikeasti joku ihan naurettava "hei, minulla on ihan kurja olo ja yritän ajatella silti positiivisesti uskomatta puoliakaan". En tiedä, en saanut nukuttua kunnolla, oon ihan hirmu kipeenä ja ilman kummempaa syytä muutenki jotku teiniangstit, varmaan kun ärsyttää ennestään jo selkäkivut ja nuhat sekä koulun alut, nämä kelit ja kaikki. Kuitenkin oon yrittänyt repiä jotain irti kaikesta "no, onhan täällä pihalla silti ihan nättiä", "ainakaan et istu koko ajan koneella", "kesälomalla kuuluu laiskotella"... Mun sisälläni asuu kuitenkin aikamoinen pessimisti, joten en osaa olla tyytyväinen asioihin ja petyn itseeni, jos en saa juuri mitään aikaiseksi. Se onkin ehkä mun huonoimpia piirteitäni ja tahdon siitä eroon. Onneksi varmasti jo huominen on paljon kivempi.

Nyt tiivistän puolet tylsästä kesälomastani yhteen Oonan otokseen, tietokonetta ja soittelua + soittelua tietokoneen ääressä. :'D Tästä tuli mieleen, että pitäis opetella uusia biisejä!

Ps. Lähettäkää joku mulle ruokaa, meillä on vain pähkinöitä ja nekin loppuu ihan justiinsa. D--:

I'm married to the music for better or for worse.

Oon viettänyt about koko päiväni kuunnellen musiikkia taas vaihteeksi ja oon ihan superkoukuttunut You Me At Sixin Bite My Tongueen, osittain ehkä vierailevan tähden, Oliver Sykesin johdosta. Aloin miettiä, että selitän kohtuu paljon musiikista (täällä oikeasti yritän rajoittaa sitä aina välillä), mutta siis miksipä mä en puhuisi siitä. Tietenkin, tämähän on mun blogini ja mulla on vapaus kirjoittaa mitä huvittaa, mutta kun ihan puhdas faktahan on, että musiikki on aina merkinnyt mulle ihan mielettömän paljon. Tiedostan varsin hyvin, että ilman musiikkia, ja etenkin ilman MCR'ää, oisin varmasti luovuttanut jossain vaiheessa. Nykyäänkin, jos iskee joku masennuskausi (harvemmin mitenkään pahemmin, onneksi), musiikki on ehdottomasti mun pääasiallinen suosta nostajani. Veljeni on ihan tosissaan sitä mieltä, että mun tulisi kuunnella kaikkia tän hetken kuumimpia hittibiisejä, koska ilmeisesti musiikkimakuni on ihan uskomattoman paska, mutta tässä suhteessa me on aina oltu mun veljeni kanssa tosi erilaisia. Miikalla ei oo koskaan oikeasti ollut mitään lempibändiä, ja useamman vuoden ajan hänpä on lähinnä popittanut amispopituksia ja vastaavia. Sellaisen ihmisen on varmasti aika vaikea ymmärtää mua.

Kaiken lisäksi mun kohdallani kyse ei ole aina välttämättä vain musiikista, vaan oikeasti jossain vaiheessa tulee otettua ehkä selvää bändin jäsenistä ja tietenkin katsottua haastatteluja ja kaikkea. Sitä alkaa oikeasti arvostamaan näitä muusikoitakin sen musiikin lisäksi. Vaikka mullakin on ehkä joskus joitain hölmöjä fangirl -momenteja, ei mun elämäni kohokohta olisi päästä koskettamaan jotain mun suosikkimuusikkoani enkä todellakaan haaveile, että mä menisin naimisiin heidän kanssaan tai mitään. En vain ymmärrä sellaista ihan mieletöntä henkilöpalvontaa (tätä on vähän vaikea ilmaista näin kirjoittamalla, mutta siis on tosi hienoa, jos joku arvostaa esimerkiksi muusikkoa, näyttelijää tai vaikka jotain taiteilijaa, kunhan kuitenkin tosissaan ymmärtää, että siis kyseessä on kuitenkin normaali ihminen, ei mikään ylijumala). Bandomit ja fandomit on oikeasti tosi kivoja tiettyyn pisteeseen asti, ja yks loistava asia on muut fanit. Heidän joukosta löytyy tosi paljon samanhenkisiä ihmisiä ja yleensä fandomeissa on kaikkia loistavia "inside -juttuja" plus ihan tosissaan yksi parhaita fanien keksintöjä ikinä on fanfiction. En oo itse koskaan mieltänyt sitä oudoksi tai sairaaksi, lähinnä vain kirjallisuudeksi internetissä ja ficcejäkin löytyy tosi monenlaisia, kaikki ei oo onneksi sitä yhtä ja samaa pornoa (koska tykkään oikeasti lukea hirveetä draamaa ja tällaista). 

Aloin miettiä vähän liikaa, että mitä oon jo kirjoittanut ja hukkasin täysin mun ajatuksista kaiken, mitä mun vielä piti sanoa, jes.
Mutta siis tosiaan, mulle musiikki on vähän kuin paras ystävä, se merkitsee mulle melkein enemmän kuin mikään muu. Mun tilanteessani sen suunnilleen vastaa mulle uskontoa, ja tiedän, että jos sattuisin jossain elämänvaiheessa jostain syystä kuuroutumaan, ei mistään tulis enää hitto vie mitään.

Istuskelen edelleen koneella, vaikka pitäisi aamulla herätä serkun rippijuhliin. Ahdistaa ihan mielettömästi ihan pelkästään mun asuni vuoksi, en oo pukenut mekkoa minnekkään sitte mun omien rippijuhlieni eikä sekään ollut silloin mitenkään juhlallinen. Nyt ei sitten ollut muuta vaihtoehtoa kuin valita mekko ja juhlakengät. Tuntuu, niinku yrittäisin olla jotain ihan muuta, kuin oikeasti olen, vihaan käyttää mekkoja ja hameita. Vaateahdistukset. <3

Tell me how to get back to summer paradise with you.

Jee, menin tosi onnellisena nukkumaan joskus yhdeltä yöllä ihan varmana siitä, että herään aamulla virkeänä nukuttuani monta tuntia. Hahhaa kävi hassusti ja olen edelleen hereillä, luovutin muutaman tunnin jälkeen ja päätin vain valvoa. Pitäis kyllä hankkia jonkulaiset unilääkkeet, koska etenkin kun arki alkaa, on taas ihana kulkea vuosi aina korkeintaan kuuden tunnin yöunilla ja koittaa sitten selvitä koulussa.

Anyways, tylsistyin tässä odotellessani äitiä, koska ilmeisesti me käydään tänään Haapajärvellä. Päätin sitten, että vois olla aika päivittää Facebookin profiilikuva, edellisestä kerrasta kun on yli puoli vuotta. :')

Eilen poikkesin Anun kanssa Maliskylän Ylanyassa (ilmeisesti se paikka on nimeltään Turkinmaa ja sinne on tehty sellainen ihan tyylikäs uimalammikko ja kaikkea, joten tästä viittaus Turkin Alanyaan) ja oh my, en ois ikinä uskonut mitään sellaista löytyvän täältä näin! Superupeilla kännykkäkuvilla ja tuolla kelillä toi paikka ei kyllä pääse yhtään oikeuksiinsa noissa kuvissa, mutta I swear to God, joskus otan oikeesti kunnon kameran ja suuntaan tuonne!

Joku päivä tuossa halusin Ressusta uusia kuvia, koska oon kuvannut koko otusta kunnolla viimeksi silloin, kun se oli vielä pentu (eli about vuosi sitten). Eihän tietenkään tommosen rämäpään kans voi mitään tyylikkäitä photoshootteja pitää, eikä kovin moni kuva sitten oo mitenkään julkaisukelpoinen. Näissä parissa mun mielestä ihan kohtuullisen kivoissa kuvissa sattuu sitten olemaan mun veljenikin. Tän lisäksi kuvasin jotain rehuja ympäri meidän pihaa, koska se on kesällä ihan välttämätöntä. :D

Olen melkein pahoillani kuvaspämmäyksestäni. :'D Nyt suuntaan juomaan kahvia, jos vaikka pysyisin koko päivän hereillä säännöllisillä kofeiiniannoksilla! ♥

I've got one good reason to keep you on your feet.

Unohdan joka kouluvuosi, kuinka TYLSIÄ kesälomat oikeasti on. Sitä istuskelee kotona tekemättä mitään fiksua. Nykyään, kun en edes kirjoita tai lue kirjoja, tunnen itseni vielä laiskemmaksi. Todellisuudessa olen lukenut tänä vuonna ficcejä ainakin kymmenen kirjan edestä, mutta kun lukeminen tapahtuu netissä, ei se tunnu samalta. Kirja kun on käsin kosketeltava, se tuntuu jotenkin paljon "todellisemmalta". Tiedän, että kuulostan hölmöltä ja ajatustani on ehkä vähän vaikea käsittää, mutten voi sille mitään.

Halusin mainostaa upeaa "löydöstäni" teillekkin, koska mä olen innoissani aina löytäessäni uuden bändin. Pari yötä takaperin täällä oli ihan järkyttävän hiostava ilma, ei voinut nukkua. Päädyin sitten käymään läpi ikuisuusprojektiani kuunnella monien bändien tuotantoa, joihin mulla on ollut tarkoitus tutustua. Kerkesin jopa ensimmäiseen artistiin asti, ja rakastuin ihan täysin You Me At Sixiin, etenkin näiden ekaan levyyn (Take Off You Colours) tällä hetkellä. Muuta en ookkaan voinut juuri kuunnella sen jälkeen, tästä tulee ihan toisaalta ihan hirmuisen hyvä mieli, mutta saatan aina välillä vuodattaa kyyneliä Always Attractille. :') Iski vain se tunne, että voisin istua kuuntelemassa näiden musiikkia jossain nurkassa yksikseni 24/7 ja olla silti ihan mielettömän onnellinen, tahtoo vain uppoutua ajatuksiinsa ja tähän musiikkiin. En edes tiedä, miksi en oo aiemmin alkanut kuunnella tätä bändiä, sillä oon periaatteessa tiennyt YMAS'n olemassaolossa jo useamman vuoden.
Kannattaa kuunnella tätä bändiä, jos on yhtään viehättynyt vaikka All Time Lowsta (ei mitään hajua, onko tää hyvä vertauskuva vai ei :D).

Otsikko on suora lainaus biisistä If You Run, mutta just toi lause tuntui jotenkin hirmu osuvalta. Tuntuu, että kun jonkun ihmisen kanssa käy läpi kaikkea vaikeaa ja kun on päässyt itse lähes jaloilleen, yrittää välttää, sitä, että sut vedetään takaisin kaikkien ongelmien sekaan. Siksi tunnenkin itseni nykyään tunteettomaksi paskiaiseksi, kun omatunto käskee pitää toisen hengissä ja suunnilleen kunnossa, mutta muuten et enää hirveästi välitä mitä toinen elämällään tekee. Voihan vuodatus. <3 Tällaisia pohdin yksin yöllä.
Kukaan mun kavereistani ei sitten saa ottaa tätä henkilökohtaisesti, sillä tämä ei mitä luultavammin koske teitä.

Good morning!

Kello on tosiaan puoli kahdeksan aamulla, enkä ole nukkunut viime yönä sekuntiakaan. Havahduin joskus viiden aikaan, että olen tainnut pelata Simsiä ja lukea fanfictionia koko yön. Näin käy siis nykyään ... aina.
Nyt kuitenkin päätin viimein oikeasti ottaa asiakseni ton unirytmin muuttamisen ja ajattelin valvoa seuraavaan iltaan asti. Saa nyt vain nähdä, että kuinka tässä onnistun, sillä MUA VÄSYTTÄÄ.

Olin toissapäivänä Anulla oikeastaan koko päivän (koska minun päiväni alkoi kello kolme hmmh). Juteltiin vähän kaikenlaista, kuvattiin Anulle uusi profiilikuva ja Anun kisuli, Tiikeri, tuli kotiin (tämä on tärkeä ilmoitus, se on ollut kaksi kuukautta omilla teillään). :---)

 Anu hihkaisee jos tahtoo tämän pois täältä, en ala soittelemaan sulle kun nukut tähän aikaan. :'D

Huomaa kyllä, kuinka suuri laatuero sinällään instagramin kännykkäkuvilla ja järkkärin kuvilla on, sillä olisin kerennyt ladata varmaan 20 instagram -kuvaa sinä aikana, kun latasin nuo kaksi järkkärikuvaa tänne. Ei siinä, tietenkin suosin enemmän parempi laatuisia kuvia!

Tän päivän oon suunnitellut viettäväni tosi ahkerasti yhtäkkiä maagisesti jälleen toimivan The Sims 3'sen ja ficcien parissa, kuten tuo yökin meni. Ainakin siinä on semmoista tekemistä, ettei niitä vain malta lopettaa ja näin ollen en nukahda. :--D

Ihan vain vinkkinä, älkää sekoittako unirytmiänne kesälomalla. Älkääkä varsinkaan arkena. :---D

Hyvää juhannusta!

Mulla tämä varsinainen juhannuspäivä on mennyt ihan mielettömän tylsissä merkeissä, nukuinkin kolmeen. Sille kyllä löytyy puhtaasti selityksenä se, että tulin vasta myöhään yöllä kotiin Piipulta, jonne menin muka käväisemään joksikin aikaa, mutta sinne sitten eksyi muutakin porukkaa ja Piipu keksi, että grillattaisiin, tosin lopulta Tare grillimestaroi siellä, sillä nähtävästi miehet kuuluvat keittiöön niiden naisien sijaan. Tän lisäksi soiteltiin Piipun kanssa, tuijotettiin telkkarista juhannusjunaa (koska olihan se hirmu jännää ... not) ja juteltiin, oli oikeesti ihan rento juhannusaatto. :)

Siinä on taas pienoista kuvamateriaalia hieman yli viikon takaisesta auringonlaskusta. Tässä taas näkee, kuinka paljon tykkään taivaasta valokuvauselementtinä, auringonlaskut ja -nousut on vain ihan hirmuisen nättejä.

Sain nyt viimein tuon mun uuden soittimen (en tiedä, miksi sitä voisi kutsua, vähä niinku mp3-soitin, mutta siinä on android ja näin...) ja alan tässä nyt siirrellä siihen biisejä.
Toivottavasti teillä kaikilla on kiva juhannus!

PS. Billy Talentin keikan jälkeen tykästyin tähän biisiin jotenkin ihan uskomattoman paljon! 

Did we chase the rabbit into wonderland?

Pitkästä aikaa mun päivissäni oli jotain sisältöä, sillä mikäli Provinssia ei lasketa, olen oikeastaan vain hillunut kotona. Hanna ehdotti viime viikolla, että tavattaisiin, ja täksi päiväksi saatiin sovittua tämä sitten. Lopulta Anu ja Oonakin ajautuivat meidän mukaamme ja mulla oli oikein kivaa. Käytiin muutamassa kaupassa kuolaamassa alennusmyyntejä (kannatti ottaa tosi vähän rahaa mukaan

Kolmikkoa ootellessani lueskelin kirjastossa jälleen Kurt Cobain: Päiväkirjat -kirjaa, tosin oon kyseisen opuksen lukenut aiemmin pariinkin otteeseen. Se on omalla tavallaan tosi mielenkiintonen, vaikkakin selkeästi osa teksteistä onkin kirjoitettu ihan huumepöllyissä. Mun mielestäni kuitenkin Kurt oli tosi mielenkiintoinen persoona ja omalla tavallaan fiksukin, tykkään jopa monista Kurtin ajatuksista. Yksi, joka pisti silmääni, osui hieman yhteen eilisteen ajatusteni kanssa ja tallensin sen sitten kännykän kuviin. Lainaan siitä nyt sitten jonkinlaisen pätkän tähän.

"Mielipiteiden muunteleminen on ilmiselvä yritys todistella älykkyyttä, kuten erheellisten hämärien adjektiivien käyttö on epätoivoista yritystä vilpittömään, mutta jälkeenjääneeseen ilmaisuun (naurettava tapa ilmaisu)."

Ei tässä sillee muuten mitään erikoista, mutta pisti tuo silmään, sillä joillakin on todellakin tapa muunnella mielipiteitä osoittaakseen älykkyyttä, yrittääkseen miellyttää muita ja saattaakseen itseään parempaan valoon. Aloin vain miettiä, että joskus muinoin tein tätä välillä itsekkin ja häpeän näitä joitain hetkiä, vaikkei kukaan niitä varmaan muistakkaan (en edes minä mitään kunnon hetkiä). Minun mielestäni jokaisen kannattaisi vain pitää kiinni omasta mielipiteestään, mikäli todella kerran on jotain mieltä. Ei kannata yrittää mielistellä muita tai yrittää vaikuttaa fiksummalta, vaan olla oma itsensä, silloin ihmiset pitävät susta enemmän (ainakin kaiken järjen mukaan tämän pitäisi mennä näin). Kaikesta ei voi tietää kaikkea, eikä kuulukkaan. Tietenkin jokainen voi muuttaa mielipiteitään, muttei sitä pidä tehdä muiden vuoksi. Jokainenhan meistä silti elää itseään varten.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun tämä kirja saa mut miettimään tällaisia asioita, sinällään suosittelen sitä jos kiinnostaa jollain tasolla edes tutustua Kurt Cobainiin vähän enemmän. 

Unohdin kamerani iskälle viime viikolla, enkä ole siellä käynytkään sen koommin (tänään olisin todellisuudessa halunnut mennä sinne, mutta äiti totesi, että minun täytyy siivota talo, joten pitää olla vielä täällä). Tämä fakta ei ookkaan loppujen lopuksi haitannut mua niin paljon kuin vois kuvitella, sillä oon alkanut kuvata enemmän  kännykällä. Alan pikkuhiljaa koukuttua Instagramiin, vaikka aluksi pidin sitä ihan idioottimaisena sovelluksena. Jos joku tahtoo mua siellä seurata, siitä vain. Löydyn nimimerkillä mcrway , tämä varmaan tulikin kaikille yllätyksenä. :')

Voi että, oon nyt tykästynyt oikeasti ihan hirmuisesti Exampleen. Jos joku tahtoo kesällä vähän popittaa, kannattaa kokeilla Examplea! Myöskin, jos on joskus mahdollisuus livenä nähdä hänet, menkää katsomaan, en usko, että todellakaan katuisitte!

What's my age again?

Aloin ihan tosissani tässä pohtia, että missä vaiheessa oon periaatteessa taantunut näin paljon. Oon aina pitänyt itseäni kohtuullisen fiksuna, hyväkäytöksisenä ihmisenä. Kohtuullisissa määrin sivistyneenä ja jollain tavoin luovana. Nyt enää pitkään aikaan musta ei ole tuntunut tältä. Oon itseasiassa keskustellut tästä parin kaverin kanssa myös ja Anun kanssa tulin tulokseen, että ala-asteella me oltiin monia muita kypsempiä (tietenkin mekin oltiin välillä tosi typeriä ja lapsellisia + en tarkoita, että me silti oltaisiin oltu ketään parempia), yläasteella tätä samaa tunnetta ylläpiti se, että meidän luokkamme ns. pahin junttiluokka ja tietyllä tasolla minä ainakin tunsin itseni sivistyneemmäksi kuin monet näistä tyypeistä ja enemmän tätä tunnetta pönkitti se, että pärjäsin yhtenä parhaimmista äikässä ja englannissa, elikkäs suosikkiaineissani.

Yhtäkkiä lukiossa kaikki on ihan toisin. Tuntuu, että monet ovat mua paljon fiksumpia ja lahjakkaampia koulussa. On päässyt kaltaistensa pariin, sellaisten joukkoon, jotka pärjäävät yleisesti esimerkiksi koulussa joko yhtä hyvin tai paremmin kuin minä. Se oli kai jonkinlainen pudotus maanpinnalle. Kaiken lisäksi en ole enää innostunut englannin tunneista, sain siitä viime vuonna kaksi kasia ja se oli mulle tosi pettymys. En vain tule millään toimeen meidän opettajan kanssa, tajusin vastikään olleeni koko vuonna enkun tunneilla korkeintaan kuuden viikon ajan, loput suoritin itsenäisenä ja se osittain vaikutti mun osaamiseeni, mutta väitän kyllä, että vikaa löytyy myös opettajastamme (olkaa vain sitä mieltä, että yritän heittää syitä toisen niskoille). Äidinkielikään ei innosta mua enää ihan samalla tavoin kuin ennen, pidin niin paljon meidän yläasteen opettajasta, että en jotenkin viihdy toisen opettajan tunneilla samalla tavoin. Tässä aineessa mun numeroni eivät kuitenkaan ole oikeastaan laskeneet mihinkään, ainakaan vielä.
Onnistuin jossain vaiheessa ekaa lukiovuotta nostamaan keskiarvoni "jopa" 8.2'een, mutta nyt onnistuin pudottamaan sen vain hieman seiskan yläpuolelle, ihan tuosta vain. Oon ihan oikeasti alkanut epäillä, että mulla on jokin keskittymishäiriö. Vaikka kuinka yritän, en pysty keskittymään esimerkiksi kokeiden lukuun. Ois ihan mielenkiintoista käydä testaamassa tää jossain, mutta äitikulta ei hyväksy ajatusta siitä, että ehkä en olekkaan normaali, ehkä minussa onkin jokin vikana. Isäni taas tuntuu tukevan teoriaani.

Ehkä eniten kaikessa mua häiritsee se, etten lue enää juuri mitään. Tai no, olen palannut fanfictionin pariin, enkä tiedä, onko se niin kovin hyvä asia. Kehittäähän se toki englannin sanastoani, mutta se sanasto on kovin hyödytöntä loppujen lopuksi englannin tunneilla. Nyt jokin aika sitte aloitin lukemaan Nancya jälleen kerran, mutta mun lukemiseni takkuaa, sillä en jotenkin osaa enää tarttua joka ilta kirjaan ja lukea sitä parin tunnin ajan. Alan pikkuhiljaa huomata, kuinka tämä vaikuttaa mun kieliopintuntemukseeni, sillä se oli oikeasti parempi silloin, kun luin koko ajan kirjoja.
Myös ehkä hieman naurettavana lisänä mietin sitä, että jossain välissä kuuntelin Musea ihan koko ajan. Yhtäkkiä olen palannut kuuntelemaan punk rockia, plus alkanut yhtäkkiä kuunnella jotain outoja popituksia ja jotain Bring Me The Horizonia. Muse edusti mulle jonkinasteista sivistystä, musiikillista lahjakkuutta, teatraalisuutta... Mitä esimerkiksi Blink-182 edustaa mulle? Pääasiassa ehkä hauskanpitoa, ääliöhuumoria ja jonkinmuotoista teineilyä. Enhän toki ole lakannut Musea kuuntelemasta tyystin, mutta tuntuu hassulta, että sen jäkeen siirryin tähän.

Yks suurimpia syitä tähän taantumiseen tuntuu olevan ehkä internet. Ennen vaivauduin kirjoittamaan joka paikassa lähes tällä tavoin, käyttäen isoja alkukirjaimia ja kaikkea. Nykyään mun keskusteluni kavereiden kanssa, tumblrissa ja muuallakin on lähes tällaista "omg oikeesti ET OO TOSISSAS LOL MITÄ HITTOO!"   ja jossain syvällä sisimmässäni oon vähän pettynyt itseeni. Joskus kauan sitten eräs kaveri sanoi mulle netissä, että tuntuu niinku se keskustelisi  jonku fiksun 17-vuotiaan kanssa. Mulla oli ikää silloin korkeintaan 13 vuotta. Nyt joku vähän tuntemattomampi varmaan kuvittelee keskustelevansa jälkeenjääneen kanssa, jos keskustellaan jostain.

Olenko ainut, josta tuntuu välillä tältä, että vanhetessaan on muuttunut tyhmemmäksi?
Loppujen lopuksi en tiedä, kuvittelenko osittain, mutta tiedän pystyväni parempaan. Oon vain laiskistunut niin paljon, etten saa enää otetta mistään ja en jaksa sivistää itseäni, vaikka todella tavallaan tahtoisinkin. Pitäisi aloittaa tästä jokin projekti ja alkaa taas esimerkiksi lukea.

Lopetan tähän tämän pitkän vuodatukseni, halusin purkaa vähän ajatuksiani yön pimeinä tunteina. :)
Olen muuten pahoillani tän blogin väliaikaisista fonteista, mutta Blogger ei suostu toimimaan, joten en voi just nyt asialle mitään.