Shut your eyes and think of somewhere.

Arki alkaa ahdistaa jo nyt. Lähinnä, koska ihan kohta on koeviikko, vaikka kouluhan alkoi ihan justiinsa. En ole vieläkään tottunut aikaisiin herätyksiin enkä jaksaisi istua tunneilla. Pientä iloa nyt kummiskin sain siitä, kun skootteri saatiin viimein kuntoon ja voin ajaa itse kouluun, ei tarvitse huolehtia linkulla kulkemisesta.
Oon tässä nyt LiveJournalissa keskustellut erään ficcarin kanssa kohtuu ahkerasti ja en voi sille mitään, että koko ajan mun sisälläni voimistuu se ääni, joka huutaa, etten tahdo tavallista tulevaisuutta. En mene ikinä naimisiin enkä tahdo perhettä, en tahdo normaalia uraa enkä tahdo elää koko ikääni täällä, en edes Suomessa. Inhottavinta tässä on se, että toinen ääni mun sisälläni huutaa, että kaikki tää on vain toiveajattelua ja kuitenkin päädyn elämään "samanlaisen" elämän kuin kaikki muutkin.
Tulen olemaan varmaan ikuisesti katkera mun vanhemmilleni siitä, etten voinut aloittaa kitaransoittoa kakkosluokalla, nyt musiikkiurakin tuntuu lähinnä naurettavalta ajatukselta, koska tuskimpa musta olisi siihen. Jos en keksi jotain kivaa, johon ei sinällään liity soittaminen, mutta se on silti musabisnestä...

Haluan ihan tyhjästä ison läjän rahaa, tyylikkään kartanon, jonku mukavan palvelijan (joka voisi toimia jossain ystävän roolissa myös) ja luotettavan kumppanin. Tai ehkä voisin ottaa kaikki kaverini asumaan sinne kartanoon. Olisi vain niin kiva saada kaikkea tekemättä sen eteen mitään, mutta jokainen tietää, että se on täysin toiveajattelua.

Hakkaan päätä seinään täällä myös sen vuoksi, että periaatteessa tahtoisin todella mennä katsomaan The Usedia, mutten odottanut, että ne tulisi Suomeen jo tänä vuonna, joten mulla ei periaatteessa ole vara mennä Helsinkiin asti keikalle. Toinen, jonka tulen missaamaan tämän vuoksi on An Cafe. Ei olisi koskaan pitänyt alkaa kuunnella musiikkia.