lauantai 30. toukokuuta 2015

One more drink, then I swear that I'm going home

Kesäloma. Vuosi huipentui perusosaamisen näyttöön, josta sain arvosanaksi K3, parhaan mahdollisen siis. Hyvä päätös loppuvuodelle, ei voi muuta sanoa. En viitsi valitettavasti julkaista näyttötöitäni täällä johtuen siitä, ettei minulla ole mallin lupaa - en siis ole edes lupaa kysynyt.




Opettajamme haastoi meidät kesälomalle ottamaan joka päivä suunnitellun kuvan. Päätin muokata ideaa hieman ja ottaa vain joka päivä kuvan. Voisin mahdollisesti niitä täällä julkaistakin, ja nytkin olen lataamassa Adobelta Lightroomin kokeiluversiota koneelle, jotta saisi projektin alkuun. Kamerankin sain jälleen latinkiin, hyvin siis menee.Voisin tuon Adobe-paketin jossain vaiheessa ostaakin, koska haluaisin tosissani harrastaa kaikkea tätä professionaalisesti vapaa-ajallakin - varsinkin nyt lomalla ettei kaikki unohdu. Plus me saataisiin aika kova opiskelija-alennuskin.

Oon tuntenut itseni tässä muutaman päivän ajan oikeasti aikaansaavaksi ja kunnon kotiorjaksi, ihan hyvällä tavalla. Asun siis nykyään parhaan ystäväni Jarkon kanssa keskustassa, ja oon siivoillut, käynyt kaupassa, katsastanut auton ja tehnyt kaikkea muuta perushommaa. Yrittänyt totutella tekemään asioita yksin ja pitämään huolta omasta kodista. Ylimääräistä aikaa oon sitten käyttänyt typerien komedioiden katsomiseen Netflixistä. Jos ei sitten ole ollut töitä.





Nyt kuvat on tosi simppeleitä, lähinnä arjen kuvia kämpiltä. Kesäfiiliksissäni ostin tuota lonkeroa, mutta se oli pahaa ja jokainen tölkki piti avata turvallisesti jossain, missä ei haitannut että juoma pursusi saman tien tölkistä ulos. Sitä on vielä jäljelläkin, hyi. 




keskiviikko 13. toukokuuta 2015

It's all about blue and pink.

Perusosaamisen näyttö lähestyy. Vaikka sen läpi todennäköisesti pääseekin, kauhistuttaa aivan järjettömästi. Nettisivut tulee olemaan mun suurin tuomioni, mikäli sikäli kyse ei ole pelkästä layoutin luomisesta. Ja kun ei luultavasti ole.  *insert kakkahymiö here*


Elämässä on tapahtunut ihan hulluja muutoksia taas. Muutin pois kotoa, mikä on ollut stressaavaa, turhauttavaa, jännittävää, mahtavaa, surullista sekä haikeaa. Ainakin. Muutto ei todellakaan ole niin hauskaa ja mahtavaa kuin aina kuvittelin, etenkin mikäli uudessa asunnossa pitää tehdä remonttia. Tällä hetkellä keittiö on valmis, olohuoneesta puuttuu yhdeltä seinältä tapetti ja eteistä tai makuuhuonetta ei ole edes aloitettu - ihan vain siitä syystä, ettei jaksa koko ajan elää siinä kaaoksessa, joka on riitaannuttanutkin minua ja kämppistäni/parasta ystävääni/Jarkkoa. Lisäilen asunnosta kuvia sen ollessa valmis, eräänlainen ennen-jälkeen kollaasi olisi kiva. Muuton yhteydessä en oo kuitenkaan kuvannut kameralla mitään, sillä siinä ei ole ollut virtaa, joten laatu on kännykkälaatua. Pitää toki myös jostain kaivaa se kameran laturi...


Jos tästä kuitenkin positiivisiakin asioita pitää löytää, ei se ole loppujen lopuksi niin vaikeaa. Huomaan jo nyt paremmat välit vanhempiini, itsenäisyys on sinällään mukavaa ja oppii elämään oikeasti elämää huolehtiessaan asioistaan. Meidän asunto on tilava, ja siitä tulee pirun hieno. Se on jo nyt kiva. Pitää tähän nyt heittää myös miinusta väliin, joka on asunnon sijainti. Ylin kerros kerrostalossa, jossa ei ole hissiä. Ainakin nousee kunto, huh. Niitä portaita onkin saanut ravata ahkerasti.

Pahoittelen tämän kuvan laatua, tiedän sen olevan 10/10

Koulu ei ole juuri valokuvailuja sisältänyt. Eräs päivä eksyimme kuitenkin pihalle kuvaamaan salaman kanssa, mutta omalta osaltani siitä ei meinannut tulla juuri mitään. Kuvasta voi lienee huomata pienen hajotuksen, jota viime koulupäivät ovatkin sisältäneet. Joka päivä koneella istumista lähes 8 tuntia tuntuu hieman puuduttavalta, ja loppupäivän ajan meinaa usein vain keskittyminen herpaantua ja kaikki typeräkin naurattaa. Kaksi jälkimmäistä kuvaa taas ovat Piipun haastattelua varten.