What's my age again?

Aloin ihan tosissani tässä pohtia, että missä vaiheessa oon periaatteessa taantunut näin paljon. Oon aina pitänyt itseäni kohtuullisen fiksuna, hyväkäytöksisenä ihmisenä. Kohtuullisissa määrin sivistyneenä ja jollain tavoin luovana. Nyt enää pitkään aikaan musta ei ole tuntunut tältä. Oon itseasiassa keskustellut tästä parin kaverin kanssa myös ja Anun kanssa tulin tulokseen, että ala-asteella me oltiin monia muita kypsempiä (tietenkin mekin oltiin välillä tosi typeriä ja lapsellisia + en tarkoita, että me silti oltaisiin oltu ketään parempia), yläasteella tätä samaa tunnetta ylläpiti se, että meidän luokkamme ns. pahin junttiluokka ja tietyllä tasolla minä ainakin tunsin itseni sivistyneemmäksi kuin monet näistä tyypeistä ja enemmän tätä tunnetta pönkitti se, että pärjäsin yhtenä parhaimmista äikässä ja englannissa, elikkäs suosikkiaineissani.

Yhtäkkiä lukiossa kaikki on ihan toisin. Tuntuu, että monet ovat mua paljon fiksumpia ja lahjakkaampia koulussa. On päässyt kaltaistensa pariin, sellaisten joukkoon, jotka pärjäävät yleisesti esimerkiksi koulussa joko yhtä hyvin tai paremmin kuin minä. Se oli kai jonkinlainen pudotus maanpinnalle. Kaiken lisäksi en ole enää innostunut englannin tunneista, sain siitä viime vuonna kaksi kasia ja se oli mulle tosi pettymys. En vain tule millään toimeen meidän opettajan kanssa, tajusin vastikään olleeni koko vuonna enkun tunneilla korkeintaan kuuden viikon ajan, loput suoritin itsenäisenä ja se osittain vaikutti mun osaamiseeni, mutta väitän kyllä, että vikaa löytyy myös opettajastamme (olkaa vain sitä mieltä, että yritän heittää syitä toisen niskoille). Äidinkielikään ei innosta mua enää ihan samalla tavoin kuin ennen, pidin niin paljon meidän yläasteen opettajasta, että en jotenkin viihdy toisen opettajan tunneilla samalla tavoin. Tässä aineessa mun numeroni eivät kuitenkaan ole oikeastaan laskeneet mihinkään, ainakaan vielä.
Onnistuin jossain vaiheessa ekaa lukiovuotta nostamaan keskiarvoni "jopa" 8.2'een, mutta nyt onnistuin pudottamaan sen vain hieman seiskan yläpuolelle, ihan tuosta vain. Oon ihan oikeasti alkanut epäillä, että mulla on jokin keskittymishäiriö. Vaikka kuinka yritän, en pysty keskittymään esimerkiksi kokeiden lukuun. Ois ihan mielenkiintoista käydä testaamassa tää jossain, mutta äitikulta ei hyväksy ajatusta siitä, että ehkä en olekkaan normaali, ehkä minussa onkin jokin vikana. Isäni taas tuntuu tukevan teoriaani.

Ehkä eniten kaikessa mua häiritsee se, etten lue enää juuri mitään. Tai no, olen palannut fanfictionin pariin, enkä tiedä, onko se niin kovin hyvä asia. Kehittäähän se toki englannin sanastoani, mutta se sanasto on kovin hyödytöntä loppujen lopuksi englannin tunneilla. Nyt jokin aika sitte aloitin lukemaan Nancya jälleen kerran, mutta mun lukemiseni takkuaa, sillä en jotenkin osaa enää tarttua joka ilta kirjaan ja lukea sitä parin tunnin ajan. Alan pikkuhiljaa huomata, kuinka tämä vaikuttaa mun kieliopintuntemukseeni, sillä se oli oikeasti parempi silloin, kun luin koko ajan kirjoja.
Myös ehkä hieman naurettavana lisänä mietin sitä, että jossain välissä kuuntelin Musea ihan koko ajan. Yhtäkkiä olen palannut kuuntelemaan punk rockia, plus alkanut yhtäkkiä kuunnella jotain outoja popituksia ja jotain Bring Me The Horizonia. Muse edusti mulle jonkinasteista sivistystä, musiikillista lahjakkuutta, teatraalisuutta... Mitä esimerkiksi Blink-182 edustaa mulle? Pääasiassa ehkä hauskanpitoa, ääliöhuumoria ja jonkinmuotoista teineilyä. Enhän toki ole lakannut Musea kuuntelemasta tyystin, mutta tuntuu hassulta, että sen jäkeen siirryin tähän.

Yks suurimpia syitä tähän taantumiseen tuntuu olevan ehkä internet. Ennen vaivauduin kirjoittamaan joka paikassa lähes tällä tavoin, käyttäen isoja alkukirjaimia ja kaikkea. Nykyään mun keskusteluni kavereiden kanssa, tumblrissa ja muuallakin on lähes tällaista "omg oikeesti ET OO TOSISSAS LOL MITÄ HITTOO!"   ja jossain syvällä sisimmässäni oon vähän pettynyt itseeni. Joskus kauan sitten eräs kaveri sanoi mulle netissä, että tuntuu niinku se keskustelisi  jonku fiksun 17-vuotiaan kanssa. Mulla oli ikää silloin korkeintaan 13 vuotta. Nyt joku vähän tuntemattomampi varmaan kuvittelee keskustelevansa jälkeenjääneen kanssa, jos keskustellaan jostain.

Olenko ainut, josta tuntuu välillä tältä, että vanhetessaan on muuttunut tyhmemmäksi?
Loppujen lopuksi en tiedä, kuvittelenko osittain, mutta tiedän pystyväni parempaan. Oon vain laiskistunut niin paljon, etten saa enää otetta mistään ja en jaksa sivistää itseäni, vaikka todella tavallaan tahtoisinkin. Pitäisi aloittaa tästä jokin projekti ja alkaa taas esimerkiksi lukea.

Lopetan tähän tämän pitkän vuodatukseni, halusin purkaa vähän ajatuksiani yön pimeinä tunteina. :)
Olen muuten pahoillani tän blogin väliaikaisista fonteista, mutta Blogger ei suostu toimimaan, joten en voi just nyt asialle mitään.