Does it really matter if we go insane, my darling?

Viime aikoina oon jaksanut jopa muokata kuvia. Otin kameran vastikään mukaan lenkille, sillä kestohanget oli ehkä parasta jälleen koko talvessa. Oon testaillut jonkin verran eri tyylejä, ja ajattelin postailla niitä muutamassa eri postauksessa, jottei tämä yksi postaus venyisi järjettömän pitkäksi. 

Sain viime viikolla töitä. Käsittämätön onnenpotku sinällään, sillä se helpottaa elämää huomattavasti. Rahatilannetta ainakin. On jokseenkin vaikea olla opiskelija pelkkien tukien varassa. Tänään olisi vuorossa ensimmäinen työpäivä, joka kestää huimat pari tuntia. Toivon nyt vain, että opin kaiken mahdollisimman nopeasti, sillä perjantaina pitäisi kyetä jo itsenäiseen työhön ilman opastusta. // EDIT: Ensimmäinen päivä takana. Ehkä traumatisoiduin hieman siitä muistettavien asioiden määrästä, mutta pidetään peukut pystyssä että opin olemaan nopea ja muistamaan kaiken.

Mitä nyt yleisesti elämään tulee, on se ollut entistä terveellisempää. Sunnuntain tosin makasin vain valtaosan päivästä kotona, sillä en jaksanut tehdä mitään. Huoneen siivouskin tuntui pakkopullalta, vaikka sen itse aloitin. Istuin porakone ja ruuvilaatikko sylissäni varmaan vartin ja tuijotin lattiaa, kun ei vain inspannut. Johtunee tuosta surullisen kuuluisasta takatalvesta, joka ei ole juuri piristänyt. Kyllä se tästä kuitenkin varmasti taas. Pari ankeampaa päivää kun ei loppupeleissä merkkaa mitään.

Selitän nyt enemmänkin näistä kuvista. Lähdimme tosiaan Piipun ja Jarkon kanssa tallaamaan vain tuonne kestohankille noin viikko sitten, ja kuvailin jatkuvasti kaikenlaista. Muokkauksessa oli tarkoituskin vetäistä vähän eri värejä eri kuviin, sillä tahtoisin oppia vähän eri näköisiä tekniikoita. Meillä kun ei varsinaisesti koulussa sellaisia opeteta, vaan kuvan lopputuloksesta on päätetty itse. Muokkaan kuvani Lightroomilla, mutta pitäisi ostaa itsellekin melkein Adobe -paketti, sillä siihen sisältyisi Photoshop, Illustrator ja kaikkea muuta kivaa. Se ei kuitenkaan ole tällä hetkellä mikään ykkösprioriteetti, vaikka sen saisikin huimalla opiskelija-alennuksella. Voin joskus myös julkaista kuvia tyylillä ennen-jälkeen, jotta näette millainen on ollut lähtökohta.

// Olen nyt kirjoittanut tätä postausta kolmena eri ajankohtana. Tänään on tiistaiaamu, ja tämä väsymys tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä. Ehkä sitä tämän pitkän koulupäivän jälkeen voisi vaikka nukahtaa hetkeksi ennen töitä. Kyllä se tästä, kunhan vain tottuisi aluksi vähän raskaampaan arkeen. Palaan nyt Illustratorin ja vaalipostereiden pariin, mutta yritän kirjoittaa uudestaan jo tällä viikolla, sillä tahdon todella julkaista vähän muitakin kuvia tuolta samaiselta reissulta.

PS. Tuttuun tapaan tahdon taas suositella teille kappaletta, tällä kertaa kyseessä suomalaisyhtye 22-Pistepirkon Birdy. Olen todella innostunut tämmöisestä tunnelmallisesta, letkeämmästä musiikista taas vaihteeksi. Sillä on jokin tosi spesiaali paikka mun sydämessäni.

Trying my best not to forget

Väsyttää. Tai vähintäänkin tympii. Joka päivä. Mutta illalla ei sitte koskaan väsytäkään ja sama toistuu. Koulussa sentään kutominrn on pitänyt hereillä, jonka vuoksi kaksi huivia onkin nyt valmiina ja kolmaskin valmistumassa kovaa vauhtia. Pian mulla onkin kunnon huiviarsenaali, ehkä tungen niitä ihmisille jouluna pakettiin. Ai niin, kyse ei ole siis masennuksesta tai stressistä, sen tiedän. Tämä menee lienee kohtuu pian ohi.

Musiikin suhteen fiilikseni ovat olleet pitkästä aikaa "omassa musiikissa", vielä kaiken lisäksi siinä vanhemmassa kastissa. Kyse on siis bändeistä, joita olen kuunnellut joko yläasteella, kenties jo ennen sitä. Placebo, The Killers, Muse, 30 Seconds to Mars... Nostalgiamusiikki on aina sitä parasta. Se herättää aivan erilaisia fiiliksiä, ja laulujen mukana hoilailu onnistuu vielä vuosienkin jälkeen.

Kotona uudet asukkini puput pieksevä toisiaan vähintäänkin ahkerasti. Oon käsittänyt, että kyse on kuitenkin valtataistelusta, eikä mistään normaalista poikkeavasta. Nimetön pupu on niin ujo, että säälittää, ja oonkin ollut erittäin yllättynyt siitä, kuinka paljon kanit ääntelevät verrattuna moniin muihin eläimiin. Ujo pupu siis on muun muassa surkeana vikissyt, mutta rauhoittunut silittäessä. Pitää vain toivoa, että tää toisiaan kohtaan agressiivinen käyttäytyminen loppuu mahdollisimman pian, sillä se ärsyttää itseänikin - etenkin öisin. Pyyhe häkin päällä ja oma kännykkädatisteluni pimeydessä saa ne kuitenkin rauhoittumaan hieman. Kai tästä jotain vielä tulee.

Koulussa koin kyllä tänään lähinnä epäonnistumisen fiiliksiä, koska urheilukuvaus. :)) Saa nähdä, saanko ainuttakaan onnistumaan, sillä tarkennus kusee aina. Poikkesinkin hieman siis aiheesta ja kuvailin vain huvikseni. Erityisen mieltynyt olen mustavalkokuviin, niissä on jotain sielukkuutta, jonka värit vievät usein kokonaan. Valokuvaus on onneksi alkanutkin nyt jälleen tuntumaan omalta harrastukselta.

Tän täytyy mennä näin

Aina välillä menee lujaa. Onnistuin hajottamaan itselleni lähes rakkaan Samsung Galaxy S4'seni. Löin sen auton oven väliin - sekin on nähtävästi mahdollista. Mitä lie tässä nyt tekisi.
Tuntuu, että hajotan tai hukkaan nykyään kaiken.

Parin viikon takainen loma jäi varmaan jotenkin päälle. Viime viikolla oli kolmena päivänä koulua, enkä meinannut päästä ylös ainoanakaan aamuna. Tänään ehdin jopa syödä aamulla, jes! Omalla tavallaan tahtoisin olla aamuihminen, mutta illat ovat kuitenkin ehdottomasti enemmän mun aikaa. Paras inspiraatiokin tulee aina vasta yöllä. Saa nähdä, mitä tästä siis tulee, sillä nyt alkoi myös NaNoWriMo (National Novel Writing Month). Tiedän, etten yllä tavoitteeseen 50 000 sanaa, mutta tämä kuukausi on kuitenkin aina ollut itselleni hyvää aikaa prepata kirjoittamista. Se olisi tarkoitukseni myös tällä kertaa.

Ylhäällä Bokeh -kuvauksen harjoittelua, alla HDR. 

Nämä kelit, rahattomuus ja pienemmätkin vastoinkäymiset ovat tuntuneet vaikuttavan mielialaan, tai ainakin hermoihin. Suurimman osan ajasta menee ihan hyvin, mutta välillä tulee turhautumista, suuremmissakin määrin. Onneksi rahaongelmat helpottavat taas hetkeksi (saa tosin nähdä paljonko puhelimeen hukkuu rahaa), mutta kelit eivät tästä suuremmin varmaan hetkeen vielä parane. Välillä on niin valtavan liukasta, toisinaan taas sataa kuin saavista kaatamalla. Hetken paistaa aurinko, mutta aina on viileää. Se on tämä Suomi ja tuleva talvi. :)

Toivottavasti te ette ole lyöneet puhelintanne oven väliin, heittäneet sitä jokeen tai tiputtaneet maahan. Toivottavasti teillä päin on parempi keli, tai edes osaatte suhtautua siihen toisella tavalla. Toivottavasti onnistutte NaNossa, mikäli siihen osastutte. You go girl/boy, niin kliseistä kuin se onkin. 

Pitäisi muistaa uskaltaa, pitäisi muistaa yrittää

Siitä huolimatta, että sain viime viikolla uuden tietokoneen (jes!!!1!), tunnun kirjoittavan kuitenkin aina koulun koneella. Aamulla saimme kuvaustehtävän "aikainen lintu", mutta harmiksemme/suureksi huviksemme saimme aika mielenkiintoisen näköisiä kuvia. Auringon tuli valaista vain kasvot, mutta tämä osoittautui ongelmaksi, sillä silmien auki pitäminen auringonpaisteessa on hieman hankalaa. Tämä johtaa ilmeisiin, jotka viestii lähinnä tuskaa ja epätoivoa.

Mikäli joskus tarvitsen valokuvaukseen jonkinlaisen portfolion, se lienee täynnä kuvia Piipusta. Lähiaikoina en ole juuri muita kuvannut, vaikka vissiin pitäisi. Oppisihan siinä tulemaan toimeen muiden ihmisten kanssa työn merkeissäkin, koska jos joskus musta valokuvaaja tulisikin, pitäähän mun osata asiakkaiden kanssa toimia.

Arki on nykyisin ollut yhtä Simsin pelaamista. Kun viimein on kone, joka sitä todella pyörittää, en voinut vastustaa kiusausta. Aloitin myös erään luokkalaiseni kanssa haasteen siitä, kumpi saa tapettua enemmän simejä, mutta olen pahasti jäljessä johtuen halustani pelata vain normaalisti. Plus kolmosessa tappaminen on jopa tylsää, eikä sadistisuuteni oikein tyydyty.
Pelaamisen lisäksi olen pyörinyt Raamiksen kanssa - kuten aina. Viime viikolla innostuimme jokainen jopa kutomisesta, alkoi tuntua jo ihan marttapiiriltä tämä meidän meininki. Oma huivini ei ole kyllä sen koommin edistynyt kovin montaa senttiä.

Kenties johtuen pelaamisesta (tai siitä kuinka Jarkko valvotti minua nauramalla Sinkkublogille) oon herännyt helvetisti liian myöhään kahtena viimeisenä aamuna. Eilen onnistuin nousemaan kymmentä vaille kahdeksan. Sillon mun pitäisi olla jo kovastikin ajamassa kylälle. Tänään heräsin jopa kymmenen minuuttia aiemmin, mutta onnistuimme kaikesta huolimatta olemaan vähintään yhtä myöhässä kuin eilenkin. Aamuheräämiset eivät kyllä koskaan ole olleet se mun juttuni, enkä tule koskaan ymmärtämään niitä ihmisiä, jotka heräävät ensimmäiseen herätykseen ja nousevat saman tien ylös. Jo vuosikausia olen miettinyt, että asialle pitää tehdä jotain, mutta olenko onnistunut...? No vittu en. :D

En ilosta itke, en surusta itke

Olisi viimein kai aika ryhtyä taas aktiiviseksi täällä. Iloisena uutisena voin nyt ilmoittaa, että opiskelen media-alaa, aivan kuten tahdoinkin. Isona minusta tulee siis työtön, toisin sanoen media-assistentti. Tämä blogi voisikin olla nyt oiva tapa julkaista muutamia tuotoksiani.

Me ollaan myös Raamiksen kanssa suunniteltu yhteisen blogin aloittamista, mutta se jää nyt nähtäväksi. Mikäli idea toteutuu, epäilen blogista tulevan monin tavoin huvittava, mutta ollaan mekin aikamoisia perseilijöitä. Kuitenkin, raamistoveri Piipu innostui aloittamaan myös oman blogin osoitteessa piinapiipanpolku.blogspot.fi 

Tänään kuvailimme aamulla aiheella Syksyn sävel, jonka vuoksi nappasin Juicen samannimisestä kappaleesta tekstiin myös otsikon. Valokuvaus on alkanut kiinnostaa ehkä jopa entistä enemmän, ja siitä oppii jatkuvasti jotain uutta. Siitä huolimatta luulen erikoistuvani tapahtumatekniikkaan, sillä se on ollut haaveeni hyvin pitkään. 

Mitään valtavan mullistavaa ei ole sitten viime kerran tapahtunut. Asun edelleen kotona, sillä kouluni on viereisessä kaupungissa. Lukioporukkani asuu nykyään pitkin Suomea, mikä on kyllä vähintäänkin harmillista, mutta minkäs sille voi. Hyvä kuitenkin, että jokainen on löytänyt jotain uutta. 

En viitsi jäädä jaarittelemaan tämän enempää, mutta toivottavasti kohtaamme nyt pikaisemmin uudestaan. 

On kulunut hetki.

Viimeisin päivitykseni on joulukuulta. On siis mielestäni aika viimein päivittää jotain uutta, etenkin koska lähiaikoina olen useampaan otteeseen kirjautunut sisään Bloggeriin ja harkinnut postaavani jotain.

Lähemmäs puolessa vuodessa ehtii sattua ja tapahtua. Tässä välissä on ehtinyt olla kaikki lähtien maagisesta 18-vuotissynttäreistä penkkareihin, kirjoituksiin, loman alkamiseen ja ylppäreihin saakka. Ajokorttikin on tullut matkan varrella hankittua, kuten myös uusi ja ihmeellinen kaveriporukkani, Raamattupiiri. Jäsenet ovat tosin vanhoja tuttujani, Piipu ja Jarkko. Haluaisin tässä välin huomauttaa, ettei me siis olla mikään virallinen raamis, koska meidän harrastuksiin kuuluu lähennä mun huoneen lattialla koomaaminen, pilistely ja extempore ääliöideoiden toteutus. Me ei siis todellakaan täytetä millään tavoin oikean raamattupiirin kriteereitä. :)

Mitä tähän kahdeksantoista vuoden ikään tulee, se ei ollutkaan niin ihmeellistä. Toki on kiva, että voi tosiaan ajaa itse autolla ja ostaa juomansa, mutta ei se muuta ketään ihmisenä tai tee kenestäkään siistimpää. Toinen "mullistava" asia elämässäni on nyt tosissaan ollut tää lukion loppuminen, jota en oo vieläkään oikein sisäistänyt. Lukiovuodet on ollut ehdottomasti parhaita kouluvuosiani koskaan, ja oon kiitollinen kaikille kavereilleni siitä. En olisi kasvanut täksi ihmiseksi, jos mulla ei ois ollut tätä porukkaa mun ympärilläni. Lukion läpikäynti vaati toki tuskanhikeä ja kyyneleitä, mutta se antoi myös todella paljon. Sinällään palaisin mielelläni vielä takaisin.

Tällä hetkellä elän tekemättä mitään, ainakin jos mun vanhemmiltani kysyttäisi. En käy töissä tai tosissaan siis opiskelekaan, vaan istuskelen kotona tai huitelen pitkin kyliä kavereideni kanssa. Mun mielestä se on tässä vaiheessa jo onneksi aika sallittuakin, sillä kahdentoista kouluvuoden jälkeen on ihan hyvä rentoutua oikein kunnolla. Kunhan vain osaisi sitten palata syksyllä arkeenkin, mikäli tarve sen vaatii. Hain opiskelemaan media-alalle, ja sinne pääsy olisi aika siistiä.