I wanna be drunk when I wake up.

Hejssan taas pitkästä aikaa!

Lähiaikoina ei ole tapahtunut mitään maailmaa mullistavaa. Joulun aika on kuitenkin viimein alkanut (kaupat ovat kanssani varmasti hyvin eri mieltä, onhan siellä tyrkytetty meille krääsää jo viikkokaupalla) ja tää on jotenkin mun mielestäni piristävää. Tykkään joulusta, se on ehdottomasti mun suosikkijuhlani, sillä se huokuu jotain erityistä lämminhenkisyyttä ja tunnetta. Vaikka olenkin ateisti, enkä siis usko joulun uskonnollisiin tapahtumiin, meillä on aika ilolla juhlaa kuitenkin aina sukulaisten kanssa vietetty.

Pikkujoulukausi on alkanut jo jonkin aikaa sitten, ja itsellekin kerääntyi juhlia kahdelle päivälle peräkkäin viime viikonloppuna. Heräsin kuitenkin lauantaiaamuna kuumeessa ja kovassa kurkkukivussa, joten vaikka sen yön kävinkin "rellestämässä" (todellisuudessa yleensä muut rellestää ja minä ihmettelen vierestä, miten alkoholi voi ihmisiin todella vaikuttaa) lukion pikkujouluissa, selvisin hengissä, mutten suvun pikkujouluihin viitsinyt mennä sairastelun tietenkin pahennuttua. Maanantaikin piti istuskella kotona yskimässä keuhkojaan pihalle - hauskaa oli.

NaNoWriMon, eli National Novel Writing Monthin kanssa luovutin turhankin helposti. Tuhlasin mieluummin lopulta aikaani TV-sarjoihin, kuten iki-ihanaan, hulvattoman hauskaan Mirandaan ja ikuiseen rakkauteeni Skinsiin. Suunnitelmissa on katsoa lisää Skinssiä sekä aloittaa American Horror Storyn toinen kausi, joten tekemistä riittää kyllä vapaa-ajalle runsaasti. Toljanteri pitää myös kattoo joka päivä!!!!1!!

Ensi viikonloppuna suuntaan tieni viimein Bring Me The Horizonin keikalle Ouluun. Kerrankin jokin yhtye tulee tarpeeksi lähelle! En ole vieläkään oikein sisäistänyt asian todellisuutta, joten en ole osannut innostua, vaikka toki on aivan loistavaa nähdä bändi, joka lukeutuu kuitenkin vahvasti omiin suosikkeihini. Vaikka tällä hetkellä kuulokkeista onkin kuulunut enemmänkin Ed Sheeranin, Snow Patrolin, Coldplayn ja Oasiksen kaltaisia artisteja. :D Matkaseurakseni saan muuten ilmeisesti nuoria pariskuntia, mutta kyllähän tämä sinkkupoeka selviää!

Muita suunnitelmia ei taas lähiaikoina ole. Autokoulua kyllästymiseen asti; ensi viikolla joka ikinen päivä ajamista sekä järkyttävän pelottava teoriakoe! Tällekin viikolle on saatu mahdutettua kaksi tuntia. Ehkä se kortti sieltä vielä tulee!

Koitan nyt kuitenkin alkaa nukkumaan, paranisi tämä flunssakin ehkä sitten joskus. Ei kai mulla mitään oikeeta asiaa ollut, mutta ehkä pieni tilannepäivitys silloin tällöin on paikallaan. :)

PS. Tunsin oloni huijatuksi, kun joulukalenteristani löytyi 25 luukkua. )8

You're worse than nicotine

En yleensä kauheasti jaksa postailla päivän asuja, mutta tänään voisin omani postata. Koska en ole aiheesta vielä täällä kertonut, voisimpa siitä nyt sitten kirjoitella. Oon siis jo jonkin aikaa ajatellut, ettei lukio olekaan ehkä mun juttunu, ja etenkin kun kirjoitukset alkoivat, kävi se ihan liian ylivoimaiseksi. Ei se tuntunut oikein kiinnostavalta enää, eikä mulla enää ollut siellä erityisemmin kavereitakaan, joten aloin selvitellä asioita, ja mun suureksi ilokseni ja ihmetyksekseni sain vielä aloittaa ammattistartin, jossa voin nyt miettiä mikä ala mua voisi amiksessa kiinnostaa. Koska aloitin vasta nyt, en oikein vielä tunne, että kuuluisin porukkaan, mutta kyllä uskon, että tää on enemmän oikea valinta kuitenkin mulle, ja eiköhän tässä oma ala löydy vielä.

Tietenkin, kun miettii, että postailin vastikään kaverikuvia lukiosta ja olen siitä paljon puhunut, ei tietenkään yllä kirjoittamani ole täysi läppä ja kyseessä vain lukion amispäivä, joka lukeutuu moniin abien teemapäiviin, joita meillä on ennen lukuloman alkamista. En lähtisi lukiosta, mulla on siellä lähes kaikki mun ihanat kaverini, ja siitä huolimatta, että se on toki rankkaa (tosin musta tuntuu, että jossain määrin ihmisten käsitys lukio-opintojen hankaluudesta on vääristynyt, sillä luulin sitä itsekin ennen vielä rankemmaksi), tahtoisin pysyä siellä vielä muutaman vuoden ihan vain, koska kaikista elämäni aikana käymistäni kolmesta koulusta lukio on ehdottomasti paras, eikä kenenkään kanssa ole mitään ongelmia. Paikkakuntani amiksesta en saisi irti tasan mitään, sillä mikään amiksen linja täällä ei kiinnosta mua missään määrin, mutta ei mun silti ole tässä tarkoitus loukata ihmisiä, jotka amiksessa opiskelevat. Suuntanahan se on mahdollisesti mullakin myöhemmin, mikäli media-alaa lähden opiskelemaan. Jokainen teemapäivä pidetään ihan huumorimielessä, ja me kerättiin huvittuneita katseita ihka oikeilta ammattikouluopiskelijoilta ostosreissullamme tänään. :)

Panic! At The Disco julkaisi vasta uuden levyn Too Weird To Live, Too Rare To Die!, joka on nyt ollut kovasti mulla soitossa, ja olen tykästynyt moniin biiseihin, etenkin This Is Gospelissa on jotenkin "vahva" kertosäe, joka herättää itsessä tarpeen laulaa täydellä antaumuksella mukana. P!ATD'n uuden levyn lisäksi olen hukannut ihan liikaa aikaa Punk Goes Pop -levyjen huudattamiseen, se on jossain mielessä helppoa kuunneltavaa, koska kyseiset biisit on yleensä tehty kevyiksi ja mukaviksi. Olen huomannut fiilisteleväni bändien tahtiin, joita en edes kuuntele, tai tule luultavasti koskaan oikeasti kuuntelemaankaan.

Oli tarkoitus ehkä postailla enemmänkin, mutta pelkään koneen räjähtävän käsiin, tää ei meinaa toimia nyt lainkaan ja ylikuumenee jostain syystä ihan hirveästi, olisi varmaan pian huollon paikka. Musta tuntuu myös, että kuvan laadulle sattui jotain muokatessani sitä jollain koneen omalla muokkausominaisuudella oikean muokkausohjelman sijaan, mutta saisin odottaa varmaan päivän muokatakseni kuvan kunnolla, joten ANTEEKSI en jaksanut odotella sitä.

I know I'll never die alone because all of you.

Meillä oli perjantaina koulukuvaus, joten se oli tosi otollinen päivä kuvata myös kaverikuva. Ainut ongelmahan oli "virallisen" kaverikuvan henkilöinen maksimimäärä; kuusi henkilöä. Me siis pidettiin oma photoshootti, ja kun oikeasti asiaa alkoi miettiä, en olisi koskaan ennen uskonut olevani näin suuren porukan kanssa kaverikuvassa. Ei kai mulla edes ennen ollut näin paljon kavereita. :---D

Lukiolaiset äärimmäisen fiksuina.

Kirjoituksiin saadaan ensituntumaa seuraavana tiistaina, kun on englannin kuuntelun vuoro. Siitä en ota suuria paineita, hieman vain mietityttää, laittavatko minkä tasoista kuuntelua meille tällä kertaa, osa pitkän englannin kuunteluista kun on todella helppoja, ja osa taas jokseenkin haastavia.

Koulu stressaa kyllä muuten hieman tässä vaiheessa, mutta viimeistään syksyn kirjoitusten jälkeen pitäisi tippua taakka harteilta.

 

 Lähiaikoina mun huonetta on remontoitu oikein urakalla, jotta pääsisin sinne viimein muuttamaan. Seinät maalattiin punaiseksi, kuten päätin joskus muinoin, ja seinälle löydettiin mustavalkoinen maisematapetti. Ihan mukava sinällään saada viimein tuo valmiiksi, sillä isän luona mulla ei ole ollut koskaan omaa huonetta.

 

 Lähden tästä nyt tekemään saksan tehtäviä. 

Toivottavasti teillä oli kiva viikonloppu! Oma tuntui menevän ohi ihan turhan nopeaa, enkä oikein mitään saanut aikaiseksi, mutta sellaista se välillä on. :D

From the earth to the morgue.

Tää on yksi niistä päivistä, jolloin oikein mikään ei mee putkeen ja väsyttää ja ärsyttää erittäin paljon.

Paljon kaikkea mukavaa tapahtui. Lyhyt koulupäivä, visiittejä kavereiden luo, autolla ajon opettelua, hyviä keskusteluja ja kaikkea pientä piristävää. Mutta tähän sitten aamuiset verikokeet, päivän pitkäksi venähtäminen ennen kotiin pääsyä, päänsärky ja kuume, jokaisen simppelinkin asian epäonnistuminen ja murrosikäisen veljen ärsyttävä käyttäytyminen. Harmittaa, että meidän hyvät välit on historiaa, Miikan kanssa oli mukava viettää aikaa silloin kun se ei ollut tollainen känkkäränkkä. Olisi vaan jäänyt ala-asteikäiseksi.

Opotunti pisti ensimmäistä kertaa oikein kunnolla kauhistumaan kirjoituksista. Melkein tärisin mun pulpetissani ahdistuksesta. Entä jos unohdan merkitä papereihin jotain tärkeää? Entä jos vahingossa töskinkin jotain tehtävänumeroiden tai oikeiden papereiden kanssa? Entä jos sairastun? Entä jos en osaakaan mitään? Mitä jos unohdan ottaa mukaan jotain tärkeetä?

Meillä oli prelit terveystiedosta keskiviikkona. Kauheat ahdistukset senkin perusteella, koska jälkikäteen tajuaa aina, mitä vielä olisi voinut kirjoittaa. Meillä tosin oli vain 45 minuuttia aikaa, ja rustasin onneksi kolme sivua. Saa nähdä kuinka paljon siinä oli järkeä, sillä en edes lukenut paperia läpi. .__. Hyi että, en tahdo olla abiturientti, ei musta ole tähän.

Nyt jos joku on jaksanut tänne asti lukea valituksiani, olen pahoillani, mutta avaudun vielä upeasta nettiyhteydestäni. Jostain syystä WiFi näyttää yhtä pykälää jatkuvasti yläkerrassa, vaikka sen pitäisi toimia koko talossa. Mokkulakaan ei suostu toimimaan, eikä oikeen mun kännykkänikään netti. Viikkokausia ilman kunnon nettiyhteyksiä tällaiselle addiktille alkaa olla jo tosi turhauttavaa, ja tiedän toki, että sen ajan voisi käyttää terveystietoon ja enkkuun, mutta ei sitäkään aina jaksa, tarvii hieman ihan vain rentoutumista. Koneella. Hyvin epämukavassa asennossa röhnöttäen. Pliis. D;

Nyt tämä poika hiljenee ja menee nukkumaan, peläten sairastuneensa ja toivoen heräävänsä kuumeettomana kasiaamuun. </3

Tänään galaksit on palasina.

Maanantaina palattiin arkeen. Lähes viikko koulua siis takana. Jos et tiennyt, että lukiot, amikset sekä peruskoulut ovat alkaneet jälleen ja satut sellaisen opiskelijalistoille kuulumaan, suosittelen sinua nousemaan huomenna aikaisin ja ilmestymään oppilaitokseesi. 

Kesälomalla tuntui kyllä kovasti siltä, että voisin jatkaa sitä vielä muutaman viikon ajan. Etenkin kun viimeisten viikkojen aikana aloin hypätä koko ajan jossain kuten ihka oikeat teinit, ja se oli yllättävän mukavaa. Kuitenkin loppujen lopuksi on ihan mukava nähdä kavereita joka päivä, ja mun lukujärjestyskin on valtavan rento, koska kursseja on kolme (toisaalta ajattelin ottaa saksan itsenäisenä tähän lisäksi) + yksi opotunti viikossa. Toki tässä nyt pitäisi ahkerasti lukea terveystietoa ja englantia, mutta onneksi molemmista on abikurssikin tässä jaksossa. 

Mulla on ollut aikamoisella luupilla muutamat hittibiisit nyt muutaman viikon ajan, johtunee kesäfiiliksestä tai jostain vastaavasta, joka pistää pään sekaisin ja saa mut kuuntelemaan jotain, jonka tyyliseen musiikkiin en välttämättä koske normaalisti pitkällä tikullakaan. Eniten, kuten ehkä otsikosta voi päätellä, on soittoon päässyt Asteen Spaceman, joka yllätti mut superpositiivisesti, etenkin musiikkivideollaan. Tämän lisäksi kuulokkeista on pauhannut hyvin paljon, surprisesurprise, Studio Killersin Jenny.

Tumblr sanoi väliaikaisesti sopimuksen irti mun kännykässäni, eikä suostunut lataamaan postauksia päiväkausiin (näin vain tagit ja tekstipostaukset), joten siirryin Youtuben puolelle, josta löysin liudan suomalaisia vlogaajia. Olin täysin tietämätön, että sellainen on Suomessakin niin yleistä, lähinnä brittejä kun olen vuodenpäivät seurannut. Jos ketään kiinnostaa, suosittelisin ainakin Harmaakorvaa, pahalasta (hienosti taipuu tämä), Soikkuua sekä mariieveronicaa. Briteistä oon käynyt jälleen kerran läpi danisnotonfirea ja crabstickzia. Yritän huijata itseäni katsomaan näitä aina sillä varjolla, että englannista on tietenkin hyötyä kirjoituksissa, mutta kun jos katson yhdenkään videon, istun Youtuben syövereitä tutkien siellä koko yön. Toimii arkena siis. :)

Jotenkin koin häiritsevän "valaistumisen" kesäloman loppupuolella, ja tajusin oikeasti haluavani pukeutua enemmän kuin tytöt. Eihän nyt toki ole jotain tiettyä tapaa, jolla kaikkien tyttöjen tulee pukeutua, mutta mun tapani vain on normaalia poikamaisempi, ja oon jo pidemmän aikaa ajatellut, ettei se tunnu enää täysin omalta jutulta. Aika hauskaahan tässä on se, että tilasin about kuukausi sitten Saksasta veljeni kanssa vaatepaketin. Alunperin ostoskorissani oli naistenkin paitoja, mutta pudotin joka ikisen pois, ja sieltä tulee lisää miesten t-paitoja, just nyt kun en niitä kauheasti kaipaa. Onneksi oon tehnyt muutaman hankinnan lähiaikoina, jotka sopii vähän "naisellisempaan" fiilikseen. Jostain syystä silti sana "naisellinen" oikein inhotti mua juuri. :'D

Oon myös ikuisuuksia miettiny, miten hauska ois nähdä, millaisilta mulla näyttäs pitkät hiukset. Mutta vain nähdä. Ongelmahan on se, ettei kampaamoon viitsi mennä "Hei, voitko laittaa mulle pidennykset?  En tosin kävele ne päässä täältä sitten ulos". Kyllä mä luulen, että lyhyet hiukset on se mun juttuni, mutta silti, ya know.

Mulla on hieman jotenkin ahdistunut fiilis tässä ollut muutamana iltana nukkumaan mennessä, koska parina yönä Ressu on haukkunut pihalla jotain elävää (sillä on siis tietty tapa haukkua jotain tuntematonta ihmistä tai eläintä), ja eräänä yönä, kun koira ei lopettanut räkyttämistään, menin ikkunaan katsomaan, onko siellä mitään. Eihän siitä haukunnan kohdetta näkynyt, mutta Ressu selkeästi haukkui kuitenkin marjapensaille päin. Sinne suuntaan ei ole alakerrassa ikkunoita, mutta ne on kuitenkin mun ja Miikan huoneiden seinän lähellä. Ajattelin, että mulla on joku vainoharha, kun tuntui, että siellä oikeasti ehkä kuuluikin jotain ääntä koiran lisäksi, mutta tänään vasta alkoihin ahdistamaan isän tultua sanomaan, että joku on käynyt viemässä meiltä marjat. Viidestä vierekkäisestä mustaviinimarjapensaasta neljästä oli kadonnut marjat, ja näytti, että joku olisi siellä käpöstellytkin. 

Arvatkaa vain, kenellä on ollut verhot auki, usein valotkin päällä ja ikkuna aaaivan siinä lähellä. Ihmettelen äärimmäisen paljon, jos kyseessä ois ollut linnut, koska se ei selitä sitä, että yhdessä pensaassa on vielä marjat, eikä niitä jalanjälkiä, jotka ei isän mielestä olleet sen omia. 

Pistää vain miettimään, kuinka sekaisin on, että tulisi keskellä viikkoa, keskellä yötä poimimaan tuntemattomien, kotona olevien ihmisten marjoja koiran haukkuessa ihan vieressä. Maailma on hassu.

Innostuin eräs päivä viime viikolla kuvaamaan kaikkea jälleen, ja sain muokattuakin kuvat samana päivänä. Mun netti on kuitenkin lagittanut ahkerasti koneellakin, joten en ole tätä sen koommin käyttänyt, ja lisäänkin nuo kuvat sitten tähän postaukseen. Koitin vähän erilaisia "tyylejä", tumblr on saanut mut mieltymään etenkin pystysuuntaisiin valokuviin, joita tässäkin valtaosa kuvista on. Joku into mulla iski hipstervivahteisiin muokkauksiinkin, minkäs teet. 

Pikkuhiljaa alkaa palautua muistiin yksi hyvä syy olla avaamatta konetta arkena. Kello on kymmentä vaille kaksi yöllä ja mulla on kahdeksan aamu. Istun Bloggerissa kuunnellen The Lonely Islandia ja David Guettaa sen sijaan, että nukkuisin yöunia, joita on piakoin vain neljä tuntia jäljellä. Tähän tietenkin lasketaan mun järjetön ongelmani nukahtaa, joten olen unessa aikaisintaan kolmelta. I do know how to fail at life.
// muoks; minähän sekoilin jotain omiani, ja kello oli varttia vaille yksi.

Unskin kuvan saattelemana toivottelen teille hyvää yötä ja onnea kouluvuoteen!

When did the diamonds leave your bones?

Edellisestä kerrasta onkin jälleen vierähtänyt hetki. Viimein voin mainostaa saaneeni kamerani takaisin! Se jumittui huoltoon paljon luvattua pidemmäksi ajaksi, mutta kennon vaihdon jälkeen toimii jälleen täydellisesti.

 Lisäsin tämän, jottei tämä postaus olisi ihan kuvaton. Kamera kun on isän luona. Tässä siis Oonan nappaama kuva Hyrystä viime vuonna. :-----)

Kesälomaani on loppujen lopuksi mahtunut kaikenlaista jännää, ja pidän tästä kesästä taatusti enemmän kuin esimerkiksi tätä edeltävästä, jolloin kyyhötin lähes koko loman sisällä turvassa sateelta. Aloitin lomani töillä, joissa paiskittiin työ-/luokkatoverini Moonan kanssa ahkerasti aina aamuseitsemästä lähtien, pääosin 8½ tunnin päiviä. Istuteltiin nättejä nurmialueita tienvarsille ympäri kotikaupunkiamme, ja olihan se raskasta, lihaskipujen vuoksi teki aluksi mieli vain itkeä, mutta loppujen lopuksi siellä oli ihan mukavaa. Haikea fiilishän se iski viimeisen päivän loputtua, jota en olisi aluksi kyllä uskonut.

Kavereita on tullut nähtyä moneen otteeseen, ja hengattua pari kertaa jopa uusienkin ihmisten seurassa, joka on ollut kyllä tosi mukavaa. Harvemmin uusiin ihmisiin tutustun, ei niinkään epäsosiaalisuuden vuoksi, vaan ihan johtuen siitä, etten osaa. Olen ujo, enkä tiedä mitä sanoa tai tehdä. Vaikutan ulkopuoliselle helposti todella hiljaiselta, mutta kaikki mut tuntevat tietää, ettei se silti nyt ihan paikkaansa pidä, muhun vain pitää ensin tutustua. :')
Mutta, eilenkin visitoin Oonalla, joka juhlisti "aikuisuuttaan", toisin sanoen saavutti kahdeksantoista ikävuoden rajapyykin. Tuli syötyä hirmuisesti vohveleita, ja nähtyä muitakin tuttuja. Tämän jälkeen lapsuudenystäväiseni Sarppa tuli mun luokseni kyläilemään ja viettämään iltaa, käytiin jopa heittämässä viimein talviturkki - keskellä yötä hyvin vilpoisessa vedessä. Onneksi siitä illasta ei ole mitään kuvatodisteita. 

Tähän kesään on kyllä mahtunut öiden valvomisia (tietokoneella tai kavereiden seurassa), parit 'viralliset' juhlat, ihkaoikeat juhannusbileet, hassuja extempore-retkiä, paljon Bring Me The Horizonia, shoppailua, pleikkarin hakkaamista ja myöhään nukkumista. Jotkut asiat, kuten kirjoittaminen ja kitaransoitto on sitten jääneet paljon vähemmälle, ja esimerkiksi kirjoituksiin lukemista olisi saanut olla tähän mennessä jo hieman enemmän.

Suosikkibiisikseni BMTH'n Sempiternalilta noussut biisi. Tuota levyä on tullut tämä kesä ahkerasti kuunneltua, innostuin jopa ostamaan bändipaitoja ja lipun Oulun keikalle, koska why not.

Loppu lomalle mulla ei ole suunnitelmia. Ei ainakaan mitään suurempaa. Kunhan saan jumittuneen selkäni kuntoon, voisin alkaa ulkoilla ja kuntoilla jälleen enemmän, se kun on jäänyt hieman vähemmälle ja harmittaa. Kuvittelen myös lukevani terveystietoa ahkerasti, mutta senhän saa sitten nähdä. Tuntuu, että onnistun kasaamaan ihan liikaa tekemistä kesälläkin, ja sitten ahdistun varmaan loman lopussa, koska sellainenhan minä olen. Koskaan ei voi mitään tehdä ajoissa. :---D

Hyvää iltaa pojat!

Päivän kuumin kysymys on se, kuinka suurena mun blogitekstini näkyvät teille? Itselleni kun näyttävät surkean pienikokoisilta ja niitä saa melkein tihrustaa, että niistä saa selvää, mutten tiedä, onko vika vain minulla vai kaikilla muillakin.

Alkanut harmittaa kovasti, kun tekisi viimein mieli kuvailla ja blogailla tänne kuvien kera, mutta kun kamerani päätti hajota. Kyllä sillä toki kuvia saa, mutta kun ne on tällaisia. Kyllä, kuviini ilmestyy hyvin upea raksi naaman kohdalle. Ehdottomasti. Ja jos joku ei ymmärrä tätä äärimmäisen huonoksi vitsiksi, kyseenalaistan kaiken elämässäsi. Mutta siis tosiaan kuvat on tosi vihertäviä/harmaita, niissä on viivoja ja ilmeisesti jotkut värit korostuu tosi ankarasti, mullakaan kun ei ollut noin punaiset hiukset enää silloin. Harmittaa kyllä paljon, ja kun takuuaikakin on mennyt umpeen viime vuonna, joten empäs tiedä, mitä tuon kanssa teen.

 

Tänä vuonna voin todeta ottaneeni itseäni sinällään niskasta kiinni. Oikeasti olen käynyt salilla aina, kun siihen löytyy aikaa ja rahaa ja koittanut liikkua muuten, jos sinne en ole päässyt, olen syönyt vähemmän, olen lukenut enemmän, kirjoittanut enemmän, juonut alkoholia vain kerran (!), piirtänyt jälleen, harkinnut rahankäyttöäni aivan toisin kuin ennen ja muutenkin monelta osin jotenkin yrittänyt välillä käyttää järkeäni ja kehittää taitojani. Eihän nämä mitään isoja asioita ole, enkä väitä olevani yhtäkkiä parempi ihminen tai mitään, mutta tuntuu vain ihan mukavalta tietää, että tekee jotain järkevääkin.

En uskalla luvata paluuta tauolta, mutta onneksi tämä blogi ei ole valtavan suosittu, joten en pahoita sillä kenenkään mieltä. :----D Tuntui vain siltä, että voisin raapustaa pienen jutun teille, ja tässä nyt samalla on teille naamapäivitys ja kamera-angstaukset ja kaikki samassa paketissa. Mitään kovin jännittävää tässä elämässäni ei ole tapahtunut, joten valitettavasti en nyt voi shokeerata teitä millään. Yritän varmaankin palailla blogailun pariin, ainakin ehdottomasti jos saan kamerani vielä kuntoon.

Kiitos jos sait luettua tyhjänpäiväisen selitykseni loppuun saakka, arvostan suuresti. :)