Reunalla kaunis on maailma

Vuosikausia olen halunnut pupun. Ihan lapsesta asti, jos totta puhutaan. Eräässä vaiheessa toive toteutui, mutta onni loppui lyhyeen, sillä Helmin tie tuli päätökseen julmalla tavalla. Kun taas on haaveiltu kanista ainakin se viisi vuotta, oli ehkä jo aikakin hankkia uusi pupu. Tällä kertaa saammekin puhua monikosta puput. Toinen sisaruksista on saanut nimen Harmi, ja tämä otus esiintyykin postauksen kuvissa. Vielä nimetön sisko on ulkonäöltään lähes identtinen, mutta sen turkki on kuitenkin Harmin turkkiin verrattuna pörröisempi ja pehmeämpi. Tämä tulee varmasti helpottamaan tunnistamisen suhteen. Tällä hetkellä pupujen erottaminen toisistaan on ollut kuitenkin erittäin helppoa, sillä tämä nimetön pupu on viettänyt kaiken aikansa piilossa minulta. Aina mennessäni häkinkin luo neito juoksee vauhdilla koppiin. :D Hyvin osaavat kuitenkin olla sylissä, ja eiköhän nuo muutenkin totu minuun sekä kaikkeen muuhunkin tässä (lähi?)tulevaisuudessa. Tänään eivät raukat vielä uskaltaneet edes tulla häkistä ulos, vaikka pidin luukkua auki useamman tunnin. Kyllä se tästä!

Pahoittelen purua kanin silmäkulmassa. Ei näytä kovin siistiltä, mutta mulla oli vaikeuksia saada minkäänlaisia kuvia koko otuksesta.

Tämä päivä on tuntunut monella tapaa turhalta. Kun toisaalta sitten ajattelee, sain viimein aloitettua pienen kirjoitusprojektin, joka on suuri edistysaskel - ainakin itselleni. Myös valokuvien muokkausta tuli harjoiteltua, mikä on ehkä ihan hyvä näin vapaa-ajallakin. Alla näette ne varsinaiset tekeleet, sillä pupukuvista yritin vain saada vähän ihmismäisempiä.

Tuntuu, että viime päivinä on tullut pohdittua paljon elämän eri mysteereitä. Aina toisinaan liian syvällisten asioiden pohtiminen ei kuitenkaan ole kovin hauskaa. Muutenkin päivät ovat olleet täyttä perseilyä ja epäonnistumista toisensa jälkeen. Onneksi kuitenkin viime aikoina iltoja ovat piristäneet muun muassa Piipun kanssa vietetyt leffaillat kutomisen kera. Tähän mennessä olemme ehtineet katsoa Hohdon, Maissilapset, A Fantastic Fear of Everythingin ja aloittaa Junon. Kingin tarinoihin perustuvat elokuvat ovat muodostuneet jonkinlaiseksi harrastukseksi. Muun muassa juuri nämä kaksi mainittua - Hohto ja Maissilapset - sopivat mielestäni myös ihmisille, jotka eivät varsinaisesti välitä kauhusta, En itse ole todellakaan mikään kauhun ystävä, mutta vanhempia leffoja oikeastaan jopa tykkään katsoa, sillä ne saattavat naurattaakin, eivätkä ole yleensä kovin pelottavia. Nykykauhua en katso vieläkään.
A Fantastic Fear of Everythingin päädyin jokin aika katsomaan, koska sen pääosaan on valittu itselleni mm. Hot Fuzzista ja Shaun of the Deadista tuttu Simon Pegg. Suosittelen kyllä ehdottomasti penkomaan leffan esimerkiksi Netflixistä, jos hieman erilainen komedia kiinnostaa.
Juno taas on mun hyvän mielen elokuvani. Sen näyttelijäkaarti on todella hyvä (esimerkiksi Michael Cera lukeutuu kyllä suosikkeihini), ja pidän elokuvan hengestä aivan valtavasti. Katson tän leffan yleensä jos mulla on ollut huono päivä, tai ollessani sairaana.
Ei ollut varsinaisesti tarkoitus mainostaa elokuvia, mutta tässä nyt huomaamattani kävi niin. :)

 Nämä kuvat ovat läheiseltä louhokselta, ja räpsitty loppukesästä.

Haluaisin kirjoittaa pitkästä aikaa myös hieman syvällisempiä postauksia, mutta en ole vielä keksinyt erityisempiä aiheita. Tällä hetkellä tarkoitus onkin ollut päästä lähinnä taas vauhtiin, sillä blogaaminen pitkän tauon jälkeen tuntuu vieraalta ja hankalalta. Tällä hetkellä kuitenkin vaikuttaa onneksi siltä, ettei pitkää taukoa tulossa lähiaikoina, sillä mielenkiintoa löytyy kaikesta huolimatta, ja blogin ylläpitäminen tuntuu kehittävän myös opiskeluintoa, mitä kuvaamiseen ja kuvanmuokkaukseen tulee. Hyvä niin. 

Tän täytyy mennä näin

Aina välillä menee lujaa. Onnistuin hajottamaan itselleni lähes rakkaan Samsung Galaxy S4'seni. Löin sen auton oven väliin - sekin on nähtävästi mahdollista. Mitä lie tässä nyt tekisi.
Tuntuu, että hajotan tai hukkaan nykyään kaiken.

Parin viikon takainen loma jäi varmaan jotenkin päälle. Viime viikolla oli kolmena päivänä koulua, enkä meinannut päästä ylös ainoanakaan aamuna. Tänään ehdin jopa syödä aamulla, jes! Omalla tavallaan tahtoisin olla aamuihminen, mutta illat ovat kuitenkin ehdottomasti enemmän mun aikaa. Paras inspiraatiokin tulee aina vasta yöllä. Saa nähdä, mitä tästä siis tulee, sillä nyt alkoi myös NaNoWriMo (National Novel Writing Month). Tiedän, etten yllä tavoitteeseen 50 000 sanaa, mutta tämä kuukausi on kuitenkin aina ollut itselleni hyvää aikaa prepata kirjoittamista. Se olisi tarkoitukseni myös tällä kertaa.

Ylhäällä Bokeh -kuvauksen harjoittelua, alla HDR. 

Nämä kelit, rahattomuus ja pienemmätkin vastoinkäymiset ovat tuntuneet vaikuttavan mielialaan, tai ainakin hermoihin. Suurimman osan ajasta menee ihan hyvin, mutta välillä tulee turhautumista, suuremmissakin määrin. Onneksi rahaongelmat helpottavat taas hetkeksi (saa tosin nähdä paljonko puhelimeen hukkuu rahaa), mutta kelit eivät tästä suuremmin varmaan hetkeen vielä parane. Välillä on niin valtavan liukasta, toisinaan taas sataa kuin saavista kaatamalla. Hetken paistaa aurinko, mutta aina on viileää. Se on tämä Suomi ja tuleva talvi. :)

Toivottavasti te ette ole lyöneet puhelintanne oven väliin, heittäneet sitä jokeen tai tiputtaneet maahan. Toivottavasti teillä päin on parempi keli, tai edes osaatte suhtautua siihen toisella tavalla. Toivottavasti onnistutte NaNossa, mikäli siihen osastutte. You go girl/boy, niin kliseistä kuin se onkin. 

Pitäisi muistaa uskaltaa, pitäisi muistaa yrittää

Siitä huolimatta, että sain viime viikolla uuden tietokoneen (jes!!!1!), tunnun kirjoittavan kuitenkin aina koulun koneella. Aamulla saimme kuvaustehtävän "aikainen lintu", mutta harmiksemme/suureksi huviksemme saimme aika mielenkiintoisen näköisiä kuvia. Auringon tuli valaista vain kasvot, mutta tämä osoittautui ongelmaksi, sillä silmien auki pitäminen auringonpaisteessa on hieman hankalaa. Tämä johtaa ilmeisiin, jotka viestii lähinnä tuskaa ja epätoivoa.

Mikäli joskus tarvitsen valokuvaukseen jonkinlaisen portfolion, se lienee täynnä kuvia Piipusta. Lähiaikoina en ole juuri muita kuvannut, vaikka vissiin pitäisi. Oppisihan siinä tulemaan toimeen muiden ihmisten kanssa työn merkeissäkin, koska jos joskus musta valokuvaaja tulisikin, pitäähän mun osata asiakkaiden kanssa toimia.

Arki on nykyisin ollut yhtä Simsin pelaamista. Kun viimein on kone, joka sitä todella pyörittää, en voinut vastustaa kiusausta. Aloitin myös erään luokkalaiseni kanssa haasteen siitä, kumpi saa tapettua enemmän simejä, mutta olen pahasti jäljessä johtuen halustani pelata vain normaalisti. Plus kolmosessa tappaminen on jopa tylsää, eikä sadistisuuteni oikein tyydyty.
Pelaamisen lisäksi olen pyörinyt Raamiksen kanssa - kuten aina. Viime viikolla innostuimme jokainen jopa kutomisesta, alkoi tuntua jo ihan marttapiiriltä tämä meidän meininki. Oma huivini ei ole kyllä sen koommin edistynyt kovin montaa senttiä.

Kenties johtuen pelaamisesta (tai siitä kuinka Jarkko valvotti minua nauramalla Sinkkublogille) oon herännyt helvetisti liian myöhään kahtena viimeisenä aamuna. Eilen onnistuin nousemaan kymmentä vaille kahdeksan. Sillon mun pitäisi olla jo kovastikin ajamassa kylälle. Tänään heräsin jopa kymmenen minuuttia aiemmin, mutta onnistuimme kaikesta huolimatta olemaan vähintään yhtä myöhässä kuin eilenkin. Aamuheräämiset eivät kyllä koskaan ole olleet se mun juttuni, enkä tule koskaan ymmärtämään niitä ihmisiä, jotka heräävät ensimmäiseen herätykseen ja nousevat saman tien ylös. Jo vuosikausia olen miettinyt, että asialle pitää tehdä jotain, mutta olenko onnistunut...? No vittu en. :D

En ilosta itke, en surusta itke

Olisi viimein kai aika ryhtyä taas aktiiviseksi täällä. Iloisena uutisena voin nyt ilmoittaa, että opiskelen media-alaa, aivan kuten tahdoinkin. Isona minusta tulee siis työtön, toisin sanoen media-assistentti. Tämä blogi voisikin olla nyt oiva tapa julkaista muutamia tuotoksiani.

Me ollaan myös Raamiksen kanssa suunniteltu yhteisen blogin aloittamista, mutta se jää nyt nähtäväksi. Mikäli idea toteutuu, epäilen blogista tulevan monin tavoin huvittava, mutta ollaan mekin aikamoisia perseilijöitä. Kuitenkin, raamistoveri Piipu innostui aloittamaan myös oman blogin osoitteessa piinapiipanpolku.blogspot.fi 

Tänään kuvailimme aamulla aiheella Syksyn sävel, jonka vuoksi nappasin Juicen samannimisestä kappaleesta tekstiin myös otsikon. Valokuvaus on alkanut kiinnostaa ehkä jopa entistä enemmän, ja siitä oppii jatkuvasti jotain uutta. Siitä huolimatta luulen erikoistuvani tapahtumatekniikkaan, sillä se on ollut haaveeni hyvin pitkään. 

Mitään valtavan mullistavaa ei ole sitten viime kerran tapahtunut. Asun edelleen kotona, sillä kouluni on viereisessä kaupungissa. Lukioporukkani asuu nykyään pitkin Suomea, mikä on kyllä vähintäänkin harmillista, mutta minkäs sille voi. Hyvä kuitenkin, että jokainen on löytänyt jotain uutta. 

En viitsi jäädä jaarittelemaan tämän enempää, mutta toivottavasti kohtaamme nyt pikaisemmin uudestaan. 

On kulunut hetki.

Viimeisin päivitykseni on joulukuulta. On siis mielestäni aika viimein päivittää jotain uutta, etenkin koska lähiaikoina olen useampaan otteeseen kirjautunut sisään Bloggeriin ja harkinnut postaavani jotain.

Lähemmäs puolessa vuodessa ehtii sattua ja tapahtua. Tässä välissä on ehtinyt olla kaikki lähtien maagisesta 18-vuotissynttäreistä penkkareihin, kirjoituksiin, loman alkamiseen ja ylppäreihin saakka. Ajokorttikin on tullut matkan varrella hankittua, kuten myös uusi ja ihmeellinen kaveriporukkani, Raamattupiiri. Jäsenet ovat tosin vanhoja tuttujani, Piipu ja Jarkko. Haluaisin tässä välin huomauttaa, ettei me siis olla mikään virallinen raamis, koska meidän harrastuksiin kuuluu lähennä mun huoneen lattialla koomaaminen, pilistely ja extempore ääliöideoiden toteutus. Me ei siis todellakaan täytetä millään tavoin oikean raamattupiirin kriteereitä. :)

Mitä tähän kahdeksantoista vuoden ikään tulee, se ei ollutkaan niin ihmeellistä. Toki on kiva, että voi tosiaan ajaa itse autolla ja ostaa juomansa, mutta ei se muuta ketään ihmisenä tai tee kenestäkään siistimpää. Toinen "mullistava" asia elämässäni on nyt tosissaan ollut tää lukion loppuminen, jota en oo vieläkään oikein sisäistänyt. Lukiovuodet on ollut ehdottomasti parhaita kouluvuosiani koskaan, ja oon kiitollinen kaikille kavereilleni siitä. En olisi kasvanut täksi ihmiseksi, jos mulla ei ois ollut tätä porukkaa mun ympärilläni. Lukion läpikäynti vaati toki tuskanhikeä ja kyyneleitä, mutta se antoi myös todella paljon. Sinällään palaisin mielelläni vielä takaisin.

Tällä hetkellä elän tekemättä mitään, ainakin jos mun vanhemmiltani kysyttäisi. En käy töissä tai tosissaan siis opiskelekaan, vaan istuskelen kotona tai huitelen pitkin kyliä kavereideni kanssa. Mun mielestä se on tässä vaiheessa jo onneksi aika sallittuakin, sillä kahdentoista kouluvuoden jälkeen on ihan hyvä rentoutua oikein kunnolla. Kunhan vain osaisi sitten palata syksyllä arkeenkin, mikäli tarve sen vaatii. Hain opiskelemaan media-alalle, ja sinne pääsy olisi aika siistiä.

Hyvää Joulua!

Taas vaihteeksi on mennyt vuosi hirmu nopeasti ohi. Tuntuu, että kohta iskee ikäkriisi, 18 vuoden rajapyykkikin täyttyy ihan justiinsa.

Kuitenkin, kaikki mitä oikeastaan tahdoin sanoa, on tiivistetty otsikkoon: Hyvää Joulua teille kaikille, syökää paljon suklaata ja jouluruokaa, muistakaa avata viimeinen luukku ja pitäkää hauskaa!

Itsekin innostuin joulun kunniaksi veljen ja tämän kaverin kanssa ylipaljon talvisäästä. Tuloksena 12 lumilyhtyä, tehdyt lumityöt ja aika gansta lumiukko. Ajattelin kaiken tämän tuovan unosen silmäkulmaan aikaisin illasta, mutta jostain syystä Nukkumatti ei taas ole täällä poikennut. Eilenkin menin nukkumaan jo puoli yhdeksältä illalla ihan hirmu väsyneenä, piirreltyäni ja lueskeltuani vain pari tuntia, mutta makasin vielä neljän aikaan hereillä sängyssä. On se elämä välillä käsittämätöntä. .___.

Mutta anyways toivottavasti teillä on kiva joulu, missä ikinä olettekin! :)

I wanna be drunk when I wake up.

Hejssan taas pitkästä aikaa!

Lähiaikoina ei ole tapahtunut mitään maailmaa mullistavaa. Joulun aika on kuitenkin viimein alkanut (kaupat ovat kanssani varmasti hyvin eri mieltä, onhan siellä tyrkytetty meille krääsää jo viikkokaupalla) ja tää on jotenkin mun mielestäni piristävää. Tykkään joulusta, se on ehdottomasti mun suosikkijuhlani, sillä se huokuu jotain erityistä lämminhenkisyyttä ja tunnetta. Vaikka olenkin ateisti, enkä siis usko joulun uskonnollisiin tapahtumiin, meillä on aika ilolla juhlaa kuitenkin aina sukulaisten kanssa vietetty.

Pikkujoulukausi on alkanut jo jonkin aikaa sitten, ja itsellekin kerääntyi juhlia kahdelle päivälle peräkkäin viime viikonloppuna. Heräsin kuitenkin lauantaiaamuna kuumeessa ja kovassa kurkkukivussa, joten vaikka sen yön kävinkin "rellestämässä" (todellisuudessa yleensä muut rellestää ja minä ihmettelen vierestä, miten alkoholi voi ihmisiin todella vaikuttaa) lukion pikkujouluissa, selvisin hengissä, mutten suvun pikkujouluihin viitsinyt mennä sairastelun tietenkin pahennuttua. Maanantaikin piti istuskella kotona yskimässä keuhkojaan pihalle - hauskaa oli.

NaNoWriMon, eli National Novel Writing Monthin kanssa luovutin turhankin helposti. Tuhlasin mieluummin lopulta aikaani TV-sarjoihin, kuten iki-ihanaan, hulvattoman hauskaan Mirandaan ja ikuiseen rakkauteeni Skinsiin. Suunnitelmissa on katsoa lisää Skinssiä sekä aloittaa American Horror Storyn toinen kausi, joten tekemistä riittää kyllä vapaa-ajalle runsaasti. Toljanteri pitää myös kattoo joka päivä!!!!1!!

Ensi viikonloppuna suuntaan tieni viimein Bring Me The Horizonin keikalle Ouluun. Kerrankin jokin yhtye tulee tarpeeksi lähelle! En ole vieläkään oikein sisäistänyt asian todellisuutta, joten en ole osannut innostua, vaikka toki on aivan loistavaa nähdä bändi, joka lukeutuu kuitenkin vahvasti omiin suosikkeihini. Vaikka tällä hetkellä kuulokkeista onkin kuulunut enemmänkin Ed Sheeranin, Snow Patrolin, Coldplayn ja Oasiksen kaltaisia artisteja. :D Matkaseurakseni saan muuten ilmeisesti nuoria pariskuntia, mutta kyllähän tämä sinkkupoeka selviää!

Muita suunnitelmia ei taas lähiaikoina ole. Autokoulua kyllästymiseen asti; ensi viikolla joka ikinen päivä ajamista sekä järkyttävän pelottava teoriakoe! Tällekin viikolle on saatu mahdutettua kaksi tuntia. Ehkä se kortti sieltä vielä tulee!

Koitan nyt kuitenkin alkaa nukkumaan, paranisi tämä flunssakin ehkä sitten joskus. Ei kai mulla mitään oikeeta asiaa ollut, mutta ehkä pieni tilannepäivitys silloin tällöin on paikallaan. :)

PS. Tunsin oloni huijatuksi, kun joulukalenteristani löytyi 25 luukkua. )8